maanantaina, heinäkuuta 23, 2012

Bloody Mary

Bloody Mary oli täydellinen aloitus eiliselle sunnuntaiaterioinnille. Tämä Mary on tomaateiltaan tuore, raikas, aika keveä alkoholipitoisuudeltaan, suolainen ja hiukan mausteinen. Tämä Mary myös flirttailee härkien kanssa, sillä tärkeä täyteläinen maku tulee lihaliemestä. Ja täysipainoinen lihaliemi-tomaattidrinksu taas taitaa olla Bloody Bull, ellen ihan väärässä ole.






















Bloody Mary (neljä pienempää tai kolme isompaa lasillista)

7 tomaattia
9-10 jääpalaa (tai vastaava määrä jäämurskaa)
2 tl Worchestershire-kastiketta
1-2 tl Tabascoa
1/2 sitruunan mehu
1 dl vodkaa
1/2-1 dl vahvaa lihalientä jäähtyneenä
1/4 tl merisuolaa
(pippuria)
tarjoiluun sellerinvarsia

*Kiehauta kattilassa runsaasti vettä. Kuori tomaatit kalttaamalla ne ensin: Tee terävällä veitsellä tomaatin toiselle puolelle ristiviilto, tartu haarukalla toiselta puolelta, upota kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi, nosta sitten pois ja kuori tomaatti ristiviillon kohdasta lähtien. (Tomaatit kaltattuasi voit valmistaa samassa kattilassa lihaliemen: Kaada kattilasta vesi pois jättäen jäljelle vain desin verran, ja liota sitten kiehuvaan veteen hyvää fondia tai kuution muruja.)
*Kasaa kuoritut tomaatit kannuun ja surauta sitten sauvasekoittimella tasaiseksi mehuksi. Laita jääkaappiin viilentymään.
*Mittaa shakeriin (elikkäs sellaiseen ravistimeen, tai johonkin muuhun ravistuksenkestävään asiaan) jääpalat, maustekastikkeet, sitruunamehu ja vodka. Ravista tarmokkaasti, kunnes seos on kokonaan kylmää.
*Kaada ja sekoita ravistettu seos tomaattimehun joukkoon. Lisää ensin pieni ripaus merisuolaa ja 1/2 dl lihalientä, maista ja lisää halutessasi toista tai molempia.
*Kaada juoma laseihin. Koristele halutessasi rouhitulla mustapippurilla. Laita kuhunkin lasiin sekoitustikuksi sellerinvarsi.

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Napakymppi!

Jael kirjoitti...

Tomaattimehu on suosikkejani,mutta taidan valita Virgin Maryn;D