Oma bloggauskynnykseni ylittyy nyt ihan siksi, että huomasin viimeisimmän "pasta"-tägätyn postauksen olevan viime huhtikuulta. Viime huhtikuulta! Tässä eivät blogi ja arki näköjään kohtaa. Meillä nimittäin todella syödään pastaa.
Koska itselle arkinen voi olla toiselle oivallus, kuvailtakoon seuraavassa vähän sitä, mikä on jäänyt näkymättömiin.
Lempparini kaikista pastamuodoista on spagetti, vuodesta toiseen. Se imee itseensä ihanasti makuja, on kaunista ja on kompakti säilytettävä pikkukeittiössä. Tykkään valkoisesta spagetista, mutta eräissä yhteyksissä kokojyväinen toimii mainiosti. Esimerkiksi silloin, kun spagetin seurana oli sipulin kera haudutettuja punajuurikuutioita ja vuohenjuustoa. Vahvat maut vahvan parina.
Hullaannun kauniin vihreistä, pekonisista ja sinihomeisista ruokakuvista, kuten tästä BBCGoodFoodin yksilöstä. Aina unelma ei kuitenkaan kohtaa todellisuutta, eikä oma maalaisjärkikään huutele väliin: ohjetta mukaillen kokattu pekoni-gorgonzolapasta jätti eläinrasvaisan tahmakerroksen huuleen, ei hyvä. Mutta upposi toki silti, olihan kaverina spagettia.
Toisinaan hienoja makuelämyksiä syntyykin silloin, kun pitää käyttää luovuuttaan ja hyödyntää jämiä: esimerkiksi yksinäistä tomaattia, muutamaa aurinkokuivattua tomaattia, tuorejuustoa ja katkarapupussin puolikasta.
Osoittaakseni, että tiedostan myös muiden pastamallien olemassaolon, esittelen teille toisen lempparini: orecchietten eli "korvapastan"! Ihastuin siihen milanolaisessa aperitivo-pöydässä. Pikkuiset pastakupit kaappaavat mukavasti kastiketta suuhun, ja tykkään siitä kun al denteksi keitetyn korvasen hieman paksumpi keskiosa jää todella al denteksi. Tässä kotiversiossa korvasten kaverina on ihan simppeli, sipulista, paseeratusta tomaatista, mausteista ja muutamasta katkaravusta keitelty kastike.
Kovin autenttisen italialaista arkipastailuni ei tietenkään ole, sen verran epäpuritaanisessa fuusiokeittiössä kun kokataan. Vaan toisinaan on hauskaa keskittyä yksinkertaisuuteen italialaisittain: keittää pasta huolellisesti juuri sopivan napakaksi, maustaa kuumaa öljyä valkosipulinkynsillä ja tarjota spagetti ihan sen öljyn sekä muutaman aurinkokuivatun tomaatin ja runsaan basilikan kera. Jos kaapista löytyy vielä pinjansiemeniä paahdettavaksi, ovat melkoisen luksuksen ainekset kasassa.
No niin, blogini armas, nyt on sinutkin pitkästä aikaa pastalla ruokittu!
3 kommenttia:
Herrkullisen näköistä..oli ihan pakko maistaa jokaista ja tulipa kylläinen olo :-)
Samalla tavalla arki ja blogi ei minullakaan kohtaa, mutta ei kai se ole niin vaarallista?
Hyvän näköisiä pastoja! Tekis mieli kokeilla mutta kun just söin vatsan täyteen. Täytyy jättää kokeilut huomiselle=)
Anna: Ei tietenkään! :)
Atenpannu: Joo, näihin kannattaa varautua tyhjin vatsoin! :)
Lähetä kommentti