lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Talvisalaatti punajuuresta ja appelsiinista

Kuten hyvin tiedetään, tähän aikaan vuodesta eivät kesäiset perusvihannekset ole parhaimmillaan. Siksi onkin ilo syödä salaattia, johon esimerkiksi tomaatti ja kurkku eivät edes kuulu. Idea allaolevaan salaattiin tuli Iltalehden sivuilta. Mitähän kertoo hurahtaneisuuden asteesta se, että Iltalehden sivuille päädyttyään löytää sieltäkin ensimmäisenä ruokaa... Vaan kannatti löytää, hurjan hyvää oli! Kokonaisuus oli mielestäni niin tyylikäs, että tämä voisi sopia myös erilliseksi alkupalaksi suuremmalle illalliselle.





















Punajuuri-appelsiinisalaatti (kahdelle)

2 etikkapunajuurta
1 appelsiini
1/2 pieni punasipuli
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
mustapippuria
sinihomejuustoa

*Viipaloi etikkapunajuuret ja puolikas punasipuli. Kuori appelsiini, poista valkoista pintaa parhaasi mukaan ja viipaloi.
*Asettele viipaleet lautaselle. Punajuuret kannattaa laittaa paikoilleen ensin, jottei väri leviä aivan joka paikkaan...
*Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä sekä balsamiviinietikkaa. Lisää ripaus mustapippuria. Murusta lopuksi pinnalle vielä homejuustoa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaapas hyvältä! Ainesten perusteella voisin tosiaankin kuvitella tämän illallisen alkusalaatiksi.

Anna kirjoitti...

Niinpä! Ja toisaalta tämä on ainesten perusteella mukavan helppo valmistaa juhlistamaan tavallistakin päivää :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä tosiaan vaikuttaa mielenkiintoiselle! Ajattelin tänään kokeilla appelsiini-punasipulisalaattia, sellaista yhdistelmää kun en ole koskaan maistellut. Ja jos se toimii (miksei toimisi-punasipuli on herkkua, samoin kuin appelsiini tähän aikaan vuodesta!), niin voisi sen tuunailla huomenna loppuun asti tällä sinun reseptillä :)