Herkullisen pääsiäissalaatin kuvasi kanssamaistelija.
Vuonna 2010 blogiparka näet kolisi päivittämättömyyttään suorastaan ennennäkemättömässä tahdissa. Tämä siitä huolimatta, että reissattua tuli enemmän kuin koskaan, kokeiltua tuli vaikka mitä ja vaihtuvia kotikeittiöitäkin mahtui vuoden varrelle kokonaista viisi. Selitystä armaan blogin laiminlyönnille voisi hakea edeltävästä luettelosta, viimeisiään vetelevästä kamerasta ja lainakameran kiemuroista, kiireestä tai laiskuudesta mutta taidanpa vain tyytyä toteamaan että kun jo blogin nimi viittaa enemmän tai vähemmän säännölliseen horrostamiseen, on sitä taatusti luvassa jatkossakin aina silloin tällöin ;).
Alkuvuodesta valmistettiin hulppeita aterioita Lauttasaaren kimppakämpän vähintään yhtä hulppeassa keittiössä. Varustukseen kuului mm. sellainen maailman ihme kuin astianpesukone. Joululahjaksi saatua omenasorvia tosin tiskattiin käsin, mutta oli se sen arvoista: niin hupaisia ja hyviä perunakiemuroita sorvilla sai aikaiseksi.
Keväällä tein ahkeraan tahtiin leipää. Kärpäsenpuraisuksi laskettakoon lainassa ollut leipäkone, joka oli hauska tuttavuus, mutta onneksi juuri ja vain lainassa. Melko pian nimittäin oivalsin miten mukavaa leivän tekeminen on ihan ilman konettakin. Taikasanoihin kuuluvat raastettu omena, löysä taikina, puolentoista jenkkikomediajakson pituinen käsinvaivaus sekä piiitkä kohotusaika, mutta tarkempaa ohjetta ei kirjautunut blogiin. Keväthorrosta. Nyt kaivelisin sitä reseptiä täältä toki ihan mielelläni...
Samaiseen kevääseen mahtui monta ruoka- ja blogivuoden kohokohtaa. Blini-ilta ja pääsiäisateria ystävien kanssa jäivät erityisesti mieleen. Sain myös SRE:n Kuukauden ruokablogi -tunnustuksen, joka ilahdutti suuresti. Keväällä löysin myös maailman parhaan sinihomejuuston.
Tipo Cabrales <3
Niin ikään keväinen chorizo-postaus sisälsi paitsi makkararuokaa, myös miedon osallistumisen Suureen Rasvakeskusteluun. Se oli hyvä keskustelu kotimaamme medioissa se, etenkin koska aidon rasvan arvostus alkoi viimein saada hippasen enemmän jalansijaa Suomessa. Puhtaiden raaka-aineiden ja terveen järjen puolesta puhuminen onkin näkynyt paitsi mielipidepalstoilla, myös ravintola- ja ruokaviestintäpuolella. Ehkäpä vähitellen myös virallinen ääni taipuu samaan suuntaan!
Ensimmäisen market-reissun lopputulos.
Pizzeria Franco.
Rasva taisikin sitten olla kesän sana, ihan noin henkilökohtaisella tasollakin. Saksassa sitä nimittäin ei todellakaan vieroksuta. Touko-elokuu olikin sellaista ruokaelämää että huh! Koettua tuli lähimarkettien ilahduttavan bratwurst-tarjonnan lisäksi myös useahkot vierailut maailman parhaassa lähipizzeria Francossa sekä MM-futistarjouksena tyrkytetty oluen kotiinkuljetus.
Semmelknödeliä ihmeteltiin...
...tällaisissa maisemissa, Saksan ja Itävallan rajamailla.
Mieleen jäivät toki myös turistin riemut, kuten ranskalaistakin ranskalaisempi bistroillallinen Pariisin Montmartressa, Alppien Semmelknödelit eli maitoisat leipäpallot sekä Etelä-Saksan autenttiset ja saksalaisen ystävän kotona tarjotut Flammkuchenit.
Syksyllä Suomessa odotti uusi viihtyisä koti, ja yritystä salonki- eli blogikelpoiseen ruokakulttuuriin oli ainakin tuparitarjoilujen verran. Vaan se yritys taisi jäädä vinkumaan sinne jonnekin päällekkäisten epätyypillisten työsuhteiden ja kasautuvien projektien alle. Kiireessä ruokaideologiat siinsivät siellä jossain oikoteiden taustalla. Erityisesti ihan paras Kippari-pasta lievästi sanoen vakiinnutti asemansa tässä keittiössä.
Yksi syksyn kirjalöydöistä.
Onneksi sentään käytin osan syystunneistani viisaasti tehden töitä varsinaisessa joka foodien unelmatyöpaikassa, Suomen parhaassa keittokirjakaupassa! Kun kokemuksen lisäksi käteen jäi muutamahko valikoimasta parhaaksi valkattu ja omaan hyllyyn ostettu keittokirja sekä kauppiaalta joululahjaksi saatu superhieno kivinen huhmare, näyttää ruokatulevaisuus melkoisen valoisalta.
Joulu toi mukanaan uutta ja vanhaa sekä tunteita laidasta laitaan. Yhtä kaikki, karjalanpiirakat ja porkkanalaatikko eli meidän osuutemme joulutarjoiluihin onnistuivat yli odotusten. Varsinkin porkkanalaatikko oli todellinen yllättäjä, en edes tiennyt tykkääväni siitä ennen kuin maistoin itse multaporkkanoista asti tehtyä versiota. Ohjetta siihen seuraa luultavasti vuoden päästä, kun aihe on jälleen ajankohtainen. Ruokalahjaksi valmistettiin konjakkisinappia, joka sekin osoittautui sekä helpoksi tehdä että taivaallisen hyvänmakuiseksi.
Itse tekeminen on kyllä takuuvarma konsti saada mikä tahansa onnistumaan yli odotusten. Se todistettiin jälleen kerran uudenvuodenaattona, jota vietettiin nuha-yskä-kurkkuköhän kunniaksi mahtipontisesti kahdestaan kotisohvalla telkkaria katsoen. Vaan olosuhteiden sijaan tulen muistamaan maailman parhaan perunasalaatin- Se syntyi näppituntumalla perunoista, omenasta, maustekurkusta, purjosipulista, salaattijuustosta, kermaviilistä, itsetehdystä majoneesista, itsetehdystä konjakkisinapista, yrttisuolasta sekä tillistä. Nam. Ja koska kameravanhus todella vetää viimeisiään, eikä lähikuvaamisesta ole tullut yhtikäs mitään enää aikoihin, edustaa kuvassa se perunasalaatin sekoitellut vähemmän räkäinen osapuoli.
Vuoden 2010 hienoin ruokaoivallus oli, siis ei vain omassa pääkopassani vaan ruokakeskustelussa yleensäkin, että raaka-aineiden luonnollisuus sekä ruoan valmistaminen mahdollisimman paljolti itse ovat tie onneen. Siis parempiin makuihin. Mahtava maininki, jonka toivoisin etenevän ja laajenevan tavanomaista ruokatrendiaaltoa suureellisemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti