lauantaina, tammikuuta 15, 2011

Soppaa ja silakkapihvejä - eli sesonkijuttuja läheltä

No nyt löi vanha tuttu ällikällä! Olen tilannut vuosikaupalla Glorian Ruoka & Viini -lehteä. Vaikka tunteet lehden suhteen ovat vaihdelleet laidasta laitaan, olen aina ollut tyytyväinen kuviin, korkealle kurottavaan otteeseen ja inspiroivuuteen. Ohjeita olen toteuttanut yhteensä varmaan yhden käden sormilla laskettavan määrän, sillä niin inspiroivia kuin ne ovatkin, raaka-aineiden hinta ja/tai ruoanvalmistusaika on tullut tielle aika usein. Sekä tapani pitää erilaisia ruokaohjekokoelmia muutenkin lähinnä yleisen inspiksen lähteinä.























Vaan tässä uudessa numerossa oli paitsi rutkasti inspistä, myös toteutettavaa vaikka kuinka! Teemana oli sesonki- ja lähiajattelu, mikä tietty noin ruokamaailman tämänhetkisenä valtatrendinä kolisee itsellekin vallan kovasti, ja mikä toisaalta tarkoittaa että ihan toteutusmielessäkin raaka-aineita voi hankkia helposti ja edullisesti.

Niinpä marssin lehden saapumista seuraavana(!) päivänä kauppaan ja perjantai-iltana syötiin Menu tunnissa -sarjan ohjeiden mukaan (!) valmistettua siitakesienikeittoa ja silakkapihvejä lanttusipsien kera. Tuohon Menu tunnissa -lausumaan en ihan yhdy, vaikka jälkkäriä ei edes nautittu, mutta pistän sen enemmän oman verkkaisen tahtini kuin lehden piikkiin ;) Mutta joka tapauksessa, kalaisaa, lanttuisaa ja sienisavuisaa, ihan kuten kuuluikin.

Ohjeista kokkaamista juhlistamisen hengessä myös valmistusohjetekstit ovat tällä kertaa lähes sanasta sanaan lehden mukaiset. Kiitokset siis toimittaja Suvi Rüsterille, joka lehden sivut 52-55 on kynäillyt!



















Savuinen siitakesienikeitto (Glorian Ruoka & Viini 1/2011)

100 g siitakesieniä
1 valkosipulinkynsi
ripaus kuivattua rosmariinia (alkup. ohjeessa 1 rkl tuoretta rosmariinia)
2 rkl voita
5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia (alkp. ohjeessa 2 rkl sipulifondia)
1 1/2 dl savujuustolla maustettua ruokakermaa (esim. Valion Kippari)

*Kuori ja hienonna valkosipuli. (Hienonna rosmariini.)
*Kuumenna voi kattilassa. Lisää sienet (pienet kokonaisina, suuremmat paloiteltuina), valkosipuli ja rosmariini ja kuullota 3-5 minuuttia. Lisää vesi, fondi ja ruokakerma. Anna keiton porista miedolla lämmöllä 8-10 minuuttia.
























Anjovis-yrttitäytteiset silakkapihvit (Glorian Ruoka & Viini 1/2011, määrät sovellettuna kahdelle hengelle)

12 silakkafileetä
ripaus suolaa

Anjovis-yrttitäyte:
1/2 dl hienonnettua tilliä
1/2 dl hienonnettua persiljaa
4 anjovisfileetä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1/2 luomusitruunan raastettu kuori

*Hienonna tilli ja persilja. Murskaa anjovisfileet haarukalla kulhossa. (Tässä vaiheessa alkuperäinen ohje pyytää paahtamaan auringonkukansiemeniä, itse en paahtanut.) Siirrä siemenet kulhoon anjoviksen joukkoon. Pese sitruuna ja raasta sen kuori raastimen hienoimmalla terällä. Sekoita yrtit ja sitruunankuoriraaste anjoviksen ja siementen joukkoon.
*Leikkaa silakkafileistä selkäevät saksilla. Levitä puolet silakkafileistä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille nahkapuoli alaspäin. Ripottele suolaa pinnalle. Levitä anjovis-yrttitäyte tasaisesti kalafileiden päälle. Aseta loput silakkafileet täytteen päälle nahkapuoli ylöspäin ja paina kevyesti. Kypsennä pihvejä 200°C:ssa uunin keskitasossa noin 12 minuuttia.
*Tarjoa piparjuuritartarin ja lanttusipsien kanssa.

Lanttusipsit (Glorian Ruoka & Viini 1/2011, määrät sovellettuna kahdelle hengelle)

1/2 lanttu
2 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

*Halkaise lantunpuolikas vielä puoliksi. Kuori palat ja viipaloi ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Levitä lanttuviipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
*Sekoita oliiviöljy, hunaja, suola ja mustapippuri kupissa. Hiero seos lanttuviipaleiden pintaan. Aseta lantut pellille niin, että ne ovat mahdollisimman vähän päällekkäin, jotta ne paistuvat rapeiksi. Kypsennä lanttusipsejä uunin keskitasossa 225°C:ssa 35 minuuttia. (Jos valmistat silakkapihvit kiertoilmauunissa samaan aikaan samalle aterialle, alenna uunin lämpöä loppuvaiheessa, kun lisäät pihvit uuniin.)

Piparjuuritartar (Glorian Ruoka & Viini 1/2011)

200 g kermaviiliä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sinappia
1 dl maustekurkkukuutioita
1/2 dl hienonnettua tilliä
1 rkl piparjuuritahnaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

*Sekoita kermaviili, sitruunanmehu, sinappi, maustekurkkukuutiot ja tilli kulhossa. Lisää voimakasta piparjuuritahnaa vähän kerrallaan, tarkista maku. Mausta sokerilla, suolalla ja mustapippurilla.


P.S. Keksin muuten ruokia valmistaessani, että savujuusto ja silakat ovat esiintyneet yhdessä blogipostauksessani aiemminkin. Ja kapris myös, joka on melkein niinkuin kasvismaailman anjovis ;). Kapris-savujuustosilakoiden ohje on siis täällä.

6 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Minä nyt olen hullaantunut ruokalehtiin ihan yleensäkin ja Glorian ruoka & viini on niistä suosikki, josta testailen reseptejä useinkin, mutta olen ehdottomasti samaa mieltä tästä numerosta. Meilläkin syötiin perjantaina siitakesienikeittoa, vaikkakin pienillä muutoksilla esim. savujuustokerma vaihdettiin kuohukermaan ja savujuustoon. Tänään taas olisi tarkoitus kokeilla marinoituja papuja ja tehdä arkiaamuiksi tattaripuuro, joten todella inspiroiva numero!

Katja kirjoitti...

Myös minut yllätti lehden uusin numero, pitkästä aikaa paljon kokeiltavia ohjeita. Ja hauska jo heti lukea kommentteja lehden ohjeista.

Anna kirjoitti...

Hienoa huomata että muutkin on tykänneet tuosta uudesta numerosta! Toivottavasti siis yhtä ilahduttavia lehtiä on luvassa jatkossakin :)

Kaarina kirjoitti...

Anna - olin myös tosi positiivisesti yllättynyt viimeisimmän lehden painotuksesta, vaikken mikään glorian vakiotilaajia koskaan ole ollutkaan. Hyvä ruokalehti inspiroi monella tasolla, ja parastahan on kun inspiroi kokeiluihin asti. Eli nuo lanttusipsit täytyy ainakin heti aluksi kokeilla.

Anna kirjoitti...

Kaarina: Samaa mieltä!

Mary kirjoitti...

Pelmahdin tänne aivan sattumalta tuolta Pumpkin Jamin kautta, joten sotkenpa itsekin lusikkani soppaan. Itse olen myöskin tilannut Glorian Ruokaa&Viiniä nyt vuoden verran, joskin tilaus päättyi nyt tähän viimeisimpään numeroon, johon kyllä itsekin olin positiivisen yllättynyt. Tosi on kyllä, että lehden kiinnostavuus vaihtelee aika laidasta laitaan ja ohjeita en oikein saa aikaiseksi kokeilla. Mutta siinä suhteessa kävi hyvin, että ehdin vielä tämän numeron kotiin saada :)