lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Kapris-savujuustosilakat

Onhan silakkahaasteeseen osallistuttava, kun jo aiheen julkaisun ohessa niin suureen ääneen kävin asiasta riemuitsemassa! :)

Toteutus muotoutui yksinkertaiseen, mutta mielestäni onnistuneeseen asuun. Sinänsä tutut silakkapihvit on siis täytetty hienonnetuilla kapriksilla, valkosipulilla ja savujuustolla. (Juustovinkistä kiitokset Lentävälle lehmälle!) Vahvat kaprikset ja valkosipuli toimivat vahvan makuisen silakan kanssa, sitruuna toi raikkautta ja savujuusto taas pehmeyttä makuun ja rakenteeseen. Kokeilkaa, uskoitte tai ette!
























Kapris-savujuustosilakat (1-2 annosta)

8 silakkafilettä
2 rkl kapriksia
1 valkosipulinkynsi
2-3 tl sitruunanmehua
(ripaus mustapippuria)
savujuustoa (esim. Savuhilma) pieninä suikaleina
öljyä/voita
(korppujauhoja tai leseitä)

*Huuhtele kapriksia siivilässä vedellä, jotta niiden suolaisuus hieman vähenee. Hienonna kaprikset veitsellä pieneksi silpuksi.
*Hienonna valkosipuli. Sekoita kapris, valkosipuli ja sitruunanmehu keskenään. Voit halutessasi lisätä joukkoon myös hieman mustapippuria.
*Leivinpaperoi uunipelti ja levitä leivinpaperille voita tai öljyä. Aseta neljä silakkafilettä voidellun leivinpaperin päälle nahka alaspäin. Jaa ja levitä kapristäyte fileille. Asettele täytteen päälle muutama savujuustosuikale ja lopuksi toiset neljä filettä pihvien "kanneksi".
*Sivele silakkapihvien pintaan vielä hieman öljyä tai voita. Halutessasi voit ripotella pinnalle myös korppujauhoja tai leseitä.
*Paista 200°C:ssa uunin keskitasossa 10-15 minuuttia. Tarjoile perunamuusin kera.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

EI uunissa!! Eihän ne enää sen jälkeen mitään silakkapihvejä ole. Voissa ja pannulla tuollaiset kuuluu paistaa. -JP-

Mrs Morbidi kirjoitti...

Tuli nälkä. Voiskohan ne jotenkin tosiaan paistaa pannulla, pysyiskö kasassa...? Jos niistä tekisi rullia..? Hyvä resepti meinaan kokeilla, vaikka en tiedä mistä saan savujuustoa.

Anna kirjoitti...

Voi nämä varmasti paistaa pannullakin, varsinkin jos savujuustoa laittaa pihvien keskelle ja sen verran pieninä suikaleina, ettei kaikki juusto ehdi sulaa kovassa lämmössä pannulle :)

Väitän kyllä että uuni-/pannujuttu on mieltymyskysymys. Tämä oli niin arkiruokatyyppinen juttu, että halusin kiinnostuksen vuoksi testata uunikypsennyksen, vaikka muuten näin pieni määrä olisi kannattanut ehkä paistaa pannulla.