perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Pähkinäinen pinaatti-omenalisäke kalalle

Eräänä perjantaina pyörin kaupassa ympyrää miettien, millaisella aterialla ilahduttaisin itseäni viikonlopun kunniaksi. En osannut päättää, joten lastasin koriin kaikkea hyvää: pinaattia, omenaa, lohta, sinihomejuustoa... ja kotona luonnollisesti halusin yhdistää kaikki samalle lautaselle! Mukaan puskivat myös cashewpähkinät - videovuokraamosta säästövinkkien mukaisesti ostetut, tietysti.

Ruoanvalmistusta aloitellessani lähellä asuva ystäväni sattui soittamaan, ja kutsuin hänetkin ruokailemaan, vaikken oikein tiennyt mitä tuleman pitäisi. Hyvää tuli, siitä olimme lopulta yhtä mieltä! Pinaatista, omenasta, sipulista ja pähkinöistä syntyi yhtä aikaa niin rouskuva ja pehmeä, täyteläinen kuin raikaskin lisäke paistetulle kalalle. Lohi olisi varmaankin toiminut lisäkkeen kanssa ihan vain suolalla ja pippurilla, mutta perjantaiöverien kunniaksi sen päälle piti ympätä vielä sinihomejuustokin. Eipä sekään tunnetusti kovin pahalta maita...
























Pähkinäinen pinaatti-omenalisäke (2 annosta)
kourallinen cashew-pähkinöitä
tilkka oliiviöljyä
1/2 sipuli
n. 150-200 g tuoretta pinaattia
1 omena
mustapippuria, merisuolaa

*Paahda cashew-pähkinöitä kuivalla pannulla keskilämmöllä, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Siirrä sivuun.
*Hienonna sipuli karkeasti paloiksi. Huuhtele pinaatti siivilässä. Kuutioi omena.
*Kuumenna pannulla seuraavaksi tilkka oliiviöljyä. Kuullota sipulia pannulla öljyssä, kunnes se alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää sipulin seuraksi pannulle pinaatti ja omena. Sekoittele noin minuutin ajan, kunnes pinaatti on juuri ja juuri pehmennyt, mutta on vielä kauniin vihreää. Samaan aikaan omenakuutiot pehmenevät pinnalta, mutteivät vielä ehdi läpikypsiksi.
*Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon paahdetut cashewpähkinät, tarjoile kalan kanssa.

5 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Mutkin saa kutsua joskus syömään!
Mutta mä en syö pinaattia. Ja pitää olla jälkkäriä. :)

Nelle kirjoitti...

cachew - pähkinät ja pinaatti on varmasti tosi hyvä yhdistelmä:)

Haarukka kirjoitti...

Pähkinäisyys vetoaa minuun aina. Kävin juuri elämäni ensimmäistä kertaa syömässä indonesialaista, ja voih niitä pähkinäkastikkeita. Pitää harjoitella kotikeittiössä.

nemo kirjoitti...

Hyvää epäilemättä. Cashew -pähkinät sopivat hyvin tommosiin juttuihin.

Anna kirjoitti...

Veera: Kauheet paineet tuli heti! :) Mutta tuu vaan koska vaan!

Nelle, Haarukka ja Nemo: Pähkinäisyys sopii tosiaan älyttömän hyvin tällaisiin lisäkejuttuihin. Tuo niihin kivasti rouskittavaa. Kasvikset puolestaan sit keventää, pähkinät kun yksinään on aika tuhtia muonaa...