maanantaina, tammikuuta 12, 2009

Seesamilohi soijasiirapilla

Käsiini sattui jokin aika sitten vanha Glorian Ruoka&Viini-lehti (7/2005), josta löytyi tämä ohje paistettuun loheen soija-appelsiinisiirapilla. Seesaminsiemenet, soijakastike, sitrus ja rapsakat lisäkeparsakaalit - kaikki juuri makuuni.






















Pihille mutta laadun suhteen nirsolle tuore kala on todella harvinaista ja arvostettua herkkua (etenkin kun omia verkkoja ei ole tullut laskettua lähivesistöihin), joten pannulla paistuva kalapala kohtasi kokemattoman kokin ja jännityksen siitä, onnistuuko arvokas raaka-aine nyt varmasti kypsymään niinkuin pitää. Suoraan sanoen onnistui yli odotusteni, sillä maltoin olla paistamatta lohta ylikypsäksi. Pinnalta täysin kypsässä mutta sisältä vielä aavistuksen tummemmanpunertavassa lohipalassa on tallella kaikkien kypsyysasteiden aromit, ja haarukalliset sulavat suuhun, nam.






















Seesamilohta ja soijasiirappia

lohi- tai kirjolohifileetä
suolaa
mustapippuria
seesaminsiemeniä
öljyä

Soijasiirappi:
1 dl appelsiinimehua (yhden suuren appelsiinin mehu)
pari suikaletta appelsiinin oranssia kuorta
1/4 dl soijakastiketta
2 rkl hunajaa

*Valmista ensin siirappi. Pese appelsiini ja vuole esimerkiksi kuorimaveitsellä sen pinnasta pari ohutta suikaletta. Mittaa kaikki siirapin ainekset pieneen kattilaan ja keitä noin 15 minuuttia eli kunnes liemi hieman sakenee. Tarkkaile siirappia keittovaiheessa: se saa jäädä mieluummin liian juoksevaksi kuin kiinteäksi ja tahmaiseksi.
*Paloittele lohifilee annospaloiksi. Mausta palat suolalla ja pippurilla ja painele niiden pintaan seesaminsiemeniä. Kuumenna pannussa tilkka öljyä. Paista lohipaloja ensin nahkapuoli alaspäin ja seuraa, kunnes näet palan sivusta kalan kypsyneen lähes puoleenväliin fileen paksuutta. Käännä palat sitten ympäri ja seuraa taas kalan kypsymistä palan sivusta. Mehevimmän lopputuloksen saat, kun huolehdit ettei lohi ehdi aivan täysin läpikypsäksi.
*Valuta soijasiirappia paistetuille lohipaloille. Tarjoa lisänä öljyssä pikapaistettuja kasviksia, esimerkiksi parsakaali käy hyvin.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Pihille mutta laadun suhteen nirsolle tuore kala on todella harvinaista ja arvostettua herkkua"

Täällä päin lohi/kirjolohifilee on joka viikko jossain paikassa tarjouksessa ja hinta vaihtelee 4,95-6,95 e/kg välillä, joten melkoisen edullista on... ja tuoretta.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Tekee niin paljon mieli lohta... :-P Sun pitäs opettaa muuten vähän nuukuutta mulle.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän näköistä lohta! Tällä ohjeella voisin joku kerta kokeilla. Lohta tulee laitettua usein, joten uudet reseptit on tervetulleita.:) Lohi on täälläkin päin todella edullista. Merilohta saa viikoittain 5,95 €/kg ja halvemmallakin ja kokonaista kirjolohta jopa 1,99 €/kg. Moni pitää purkkitonnikalaa halpana ja monesti se mainitaan köyhän opiskelijan ruokana, mutta harva taitaa katsoa sen kilohintaa. Tuoretta kalaa saa useimmiten halvemmalla. Ja tuore on aina tuoretta.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko olla aivan huippuherkullista! Mulla oli vielä kesällä kokeilulistalla seesamikala, mutta se sitten jotenkin vaan jäi - kiitos muistutuksesta, tämä sinun versiosi on kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen :)

Täälläkin saa lohi/kirjolohifileetä melkeinpä viikottain noin viiden euron kilohintaan, joten lohi ei tunnu enää niin luksukselta, toisin kuin muut tuoreet kalat. Haaveilen ihan taukoamatta tuoreesta vaaleasta kalasta, mutta niiden kilohinta vaan kirpaisee aina niin pahasti :\

Jael kirjoitti...

Kuulostaa mahtavan herkulliselta! Tuore lohi/kirjolohin on se ,mitä täällä kaipaan, toki sitä täälläkin saa, tuoreena ja pakastettuna, mutta tuore on tosi kallista.

Anna kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Oon kuullut villejä huhuja noista lohitarjouksista, mutta mun lähimarketeissa sellaisia ei tunnu tulevan vastaan, tai sitten tarjouskala näyttää siltä että siinä on puolet rasvaa :( Mutta oonkin lukenut jostain, että tämä nimenomainen alue jossa asun, on ruokakauppahinnoiltaan ikävä kyllä tavallista kalliimpaa, siis niin että ketjumarketeissakin hinnat on hippasen korkeammat kuin vastaavissa muualla.

Mulla on kyllä vielä opettelemista tarjoushintojen bongailussa, joten kiitos näistä lohivinkeistä! Pitääpä pitää tarkemmin silmällä lähistön kauppoja - voihan olla etten ole vaan yksinkertaisesti kalatarjouksiakaan huomannut.

Ihan vieressä on kauppahalli, joten tuore liha ja kala tulee ostettua sieltä - tätä tarkoitan laatunirsoudella, siis kun kerran tuollainen mahtava mahdollisuus on. Esimerkiksi jauheliha on todistetustikin aika erilaista kuin kaupan pakkauksissa. Hintojen vuoksi ostokset vaan tapahtuu sitten tosi harvoin.

Tonnikala on tosiaan kallista! Halvaksi miellänkin lähinnä pakastesein, joka tosin on aikamoinen nuukuuden ilmikuva :D Savulohikin on mielessäni jotenkin "edullista", koska se on niin täynnä makua että sitä voi käyttää monessa ruoassa pikkuriikkisen kerrallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää ihan mielettömän hyvältä...pakko päästä kokeilemaan heti!

Anna kirjoitti...

Nyymi: Kiitos! :)

Kaisa kokar hela dagen. kirjoitti...

Tämä on yksi ehdottomista lempiresepteistäni, jota meillä syödään aika usein. Olen itse jättänyt tuon soijasiirapin lähinnä kastikkeeksi, eli makeansuolaiseksi juoksevaksi kastikkeeksi, joka maustaa myös wokvihannekset loistavasti.

Anna kirjoitti...

Kaisa: En ihmettele yhtään, veikkaisin tämän reseptin jäävän repertuaariin minullakin! Soijasiirappi tosiaan toimii varmasti paremmin juoksevana kuin liian tahmeana...