perjantaina, tammikuuta 16, 2009

Pähkinäinen porkkanakeitto

Porkkana-pähkinäkeitto on tuttu ja turvallinen resepti, jonka pariin palaan kerta toisensa jälkeen. Kerta toisensa jälkeen palaamista ei muuten tapahdu kovin monen ohjeen kohdalla tässä taloudessa, kun uusien kokeiltavien reseptien virta on loputon!

Ohje syntyi aikoinaan abikeväänäni, kun kirjoitusten jälkeen vietin vapaaherran elämää ja keittelin aika usein ruokaa koko perheelle. Porkkanakeiton resepti jalostui muutamilla kokeilukerroilla niin armaaksi, että tarjosin sitä kevään päättäneissä yo-juhlissanikin. Taika on curryn ja porkkanan takuuvarmassa yhdistelmässä, johon hasselpähkinät tuovat sävyä. Olen edelleen kiitollinen sille pähkinäpussinpohjalle, joka sinä keväänä oli pakko siivota kaapista keiton joukkoon!






















Curry-porkkana-pähkinäkeitto (neljälle)

2 rkl öljyä
1 rkl currya
1 suuri tai 2 pienempää sipulia hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
n. 20 hasselpähkinää murskattuna
3-4 porkkanaa
2-3 perunaa
1 l kasvislientä
ruokakermaa

*Kuumenna öljy kattilan pohjalla. Lisää öljyyn curry ja sekoittele, kunnes curry alkaa sihistä. Lisää kattilaan hienonnettu sipuli ja valkosipuli sekä hasselpähkinärouhe. Sekoittele ja anna sipulien hieman kuullottua.
*Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi (tai pilko pieniksi paloiksi). Lisää ne kattilaan, sekoita ja anna sipuli-porkkana-pähkinäsekoituksen edelleen kypsyä öljyssä. Huolehdi, ettei seos ruskistu tai kärähdä!
*Raasta perunat karkeaksi raasteeksi (tai pilko pieniksi paloiksi). Lisää kattilaan perunaraaste sekä kasvisliemi. Anna kiehua hiljalleen, kunnes peruna ja porkkana ovat pehmenneet.
*Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää sosekeiton joukkoon loraus ruokakermaa. Myös tuorejuusto tai ranskankerma käyvät hyvin. Kuumenna ja tarjoile.
*Keitto on sellaisenaan hyvin kevyt tarjottava. Ateriaa voi tukevoittaa lisäämällä valmiin keiton joukkoon esimerkiksi paistettua jauhelihaa tai raejuustoa. Voileivätkin ovat huippupari tämäntyyppisille keitoille.

5 kommenttia:

pistaasi kirjoitti...

Kuulostaapa maukkaalta, pitää kokeilla tuota porkkanan ja pähkinän liittoa. Itse tein muutama viikko sitten porkkana keittoa mihin soseutuksen jälkeen lisäsin purkillisen maissin jyviä. Antoivat mukavasti pureskeltavaa, ja sopi mielestäni keittoon kuin nenä päähän :) kannattaa kokeilla!

Anna kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Tämän porkkana-pähkinäkeiton rinnalla toinen lempparini oli samoihin aikoihin maissi-linssikeitto, joka nyt muistuikin mieleeni... sitäkin pitäisi taas keitellä!

Maaria kirjoitti...

Tämä keitto oli tosi hyvää, kiitos ohjeesta! Eikä muuten ollut ensimmäinen onnistunut ateria blogiohjeistasi. :)

Anna kirjoitti...

Onpa kivaa kuulla, Maaria!
Vaikka postauksessa itse omaa ohjettaan hehkuttelisi, sitä silti jännittää kovastikin että mitä muut kokeilijat ruoasta tykkäävät. Siksi kommenttisi lämmittää mieltä tosi paljon :)

Elina kirjoitti...

Nam, näyttää tosi hyvältä! Enpä ole ennen tullut ajatelleeksi, että pähkinät toimisivat loistavasti myös keitoissa.