Nythän on niin, että tämänhetkisessä terveysruokadiskurssissa "nopeat" tärkkelyshiilarit eivät ole kovin arvostettuja. Erityisesti siis vehnä eri muodoissaan. Tuohon on selityksiä, joita voimme lukea monista lähteistä; ravintoarvo ei ole yhtä suuri kuin käsittelemättömämmillä kavereillaan, energiaa tulee turhan paljon turhan vähäisellä täyttymisen tunteella, verensokerin sanotaan heittelevän niiden syömisen jälkeen holtittomasti jne.
Kärsin itse aika levottomasta verensokerista, joten jos en syö juuri sopivaa ruokaa juuri sopivin väliajoin, saan seuralaisekseni tosi inhottavan päänsäryn. (Onneksi ei sen vakavampaa, mutta silti.) Olen oppinut, että ruokaa pitää saada napaan muutaman tunnin välein, mutta "sopiva ruoka" on aiheuttanut päänvaivaa, sillä vaikka yritän syödä kuinka kuitupitoisesti ja monipuolisesti ja terveellisesti (=pyrkien tasaiseen verensokeritasoon), yllätyksiä seuraa jatkuvasti.
Mutta. Viime aikoina olen joinain pitkinä, rankkoina päivinä "sortunut" hurjiin pasta-annoksiin ja jopa pullaan ja ihmetykseni on ollut suuri, kun päänsärkyhuolista ei ole ollut tietoakaan! Olen jopa pitänyt kirjaa aiheesta. Kylläisyyden olo säilyy sellaisina päivinä tunteja ja voin jopa odottaa luonnollista nälkää ilman, että päänsärky iskee väliin. Hämmentävää! Eihän sen puhdistetun vehnän näin pitänyt käyttäytyä. Vai pitikö?
Osaisiko joku vastaavien ongelmien kanssa paininut kertoa omista kokemuksistaan? Tai jos lukijoissa on joku näistä asioista enemmän tietävä, voisiko kertoa, kuvittelenko vain vai voiko rakkauteni valkoiseen vehnään olla näin luvallista? Mitä ihmettä? Ja mikä on teidän suhteenne tuohon vihattuun pikahiilariin?
19 kommenttia:
ahem.
mulla on hieman ongelmia myös ollut verensokerin kanssa. joskus töistä lähtee niin täristen ja horjuvana, ettei usko selviävänsä kotiin hengissä.
sitten on juuri ja juuri raahautunut alakerran karkkiautomaatille.
menin vähän eri suuntaan kuin sinä, ja poden asiasta giganttista ekologista huonoa omatuntoa - mutta leikkasin viikko sitten hiilarit pois ruokavaliosta (siis lähinnä pastan, leivän, perunan ja riisin. hedelmiä, marjoja ja vihanneksia syön ravintosisältöön tuijottamatta.)
(ja joo, aion myös opetella käyttämään tofua.)
ja se on itse asiassa toiminut. ei verensokeri heittelehdi, eikä oo enää sellainen sudennälkä oikeastaan ollenkaan.
Minulla oli aikoinaan ihan sama ongelma. En uskaltanut lähteä edes kävelylle ilman välipalapatukkaa tms. taskussa, koska saattoi heikottaa niin, että pelkäsin etten pääse kotiin.
Kävin noihin aikoihin erinäisissä verikokeissa ihan muiden juttujen takia, mutta osaava lääkäri kertoi, että veressäni on liikaa insuliinia. Haimani käy ylikierroksilla ja piiskaa insuliinia elimistöön niin, että verensokeri romahtaa aina parin tunnin välein. Varoitti, että jos en tee ruokavaliolleni jotain, olen viimeistään 10 vuoden sisällä diabeetikko, koska haimani on kuluttamassa itseään loppuun.
No, minähän tein jotain ja kokeilin ziljoonaa eri dieettiä huonolla menestyksellä. Vasta karppaus poisti ongelman täydellisesti ja tasoitti paitsi verensokerin, myös monta muuta asiaa, esim. painon.
Nälkä on nykyään ns. normaali nälkä; koko ajan ei tarvitse olla puputtamassa jotain, vaan ns. normaalit ateriavälit ilman ahmimiskohtauksia riittää (3 ateriaa päivässä).
Pyrin käyttämään tärkkelyksiä vain mausteenomaisesti ja hiilarirajani (nykyään n. 70 g, alussa matalampi kun totutin elimistöä uuteen elämään) täytän kasviksilla ja hedelmillä.
Niin joo, varsinaiseen ihmettelyn aiheeseen - heikotus pysyi kyllä paremmin pois, jos ylensöin hurjia määriä hiilareita. Varsinkin, jos hiilarit oli yhdistetty rasvaan. Tämä vaan ei tehnyt painolle eikä terveydelle hyvää.
Kuitupitoinen hiilaridieetti ilman rasvaa eli ns. Diabetesliiton suositus aiheutti karmaisevaa nälkää ja sortumisten + syyllisyyden kierteen. Eli tämä terveellisimpänä pidetty ruokavalio aiheutti kaikkein kauheimman olon. Rasvan puute on oman kokemukseni mukaan pahinta, millä ihmiskehoa voi rääkätä.
Karpatessani olen voinut parhaimmin ja koen syöväni terveellisimmin, mitä koskaan.
Mie VIHAAN kaikkea karppaus-soopaa, kuten tiedät. Fakta kun on kuitenkin se, että ihanteellisessa ruokavaliossa 50-60 prossaa energiasta tulisi tulla hiilareista. Ja voit miettiä, miksi pitkäkestoista aerobista urheilua harrastaville (juoksijat, pyöräilijät, kävelijät...) suositellaan ruokavaliota, jossa on todella runsaasti hiilareita, kun taas lyhytkestoista voimaa vaativat lajit liputtavat runsasproteiinisen ruoan nimiin.
Siinä on sitten toki eroa, syökö yksinkertaisia vai yhdistyneitä sokereita. Mut nää jututhan sä varmaan tiedän paremmin, kuin mie.
Ainiin ja jotain opin ite sentään ajalta, jolloin tietämättömänä elin ilman proteiineja ja sairastelin kuukausia erilaisia tulehdustauteja: kannattaa käydä lääkärillä AINA, jos syöminen tai syömättömyys aiheuttaa hiemankin normi elämää haittaavia vaivoja.
Voisiko kyse olla kuitenkin ruoan määrästä eikä sen laadusta? Kun ainakin ymmärsin niin, että nuo pasta- yms. annokset ovat olleet isompia kuin ne annokset, joita tavallisesti syöt. Olen nimittäin kuullut (ja itsekin käytännössä todennut), että kaikille ei vaan yksinkertaisesti sovi tuo ns. suositeltava ruokailurytmi, että järsitään vähän jotakin aina muutaman tunnin välein. Toisille sopii paremmin se, että syödään muutaman kerran päivässä, mutta kunnon satsi kerrallaan.
Olen itsekin huomannut, että pari suurempaa annosta pitää olon paljon parempana kuin ne pienet, eikä ajatuksetkaan askartele koko ajan siinä ruoassa, kun on syönyt kunnolla. Aiemmin yritin juuri noudattaa tuollaista 'syön vähän mutta usein' -ruokailurytmiä, ja sitten olin aivan h-vetin kärttyinen ja pahantuulinen, jos en saanut sitä välipalaani tietyllä kellonlyömällä jostakin syystä. Sitten työkuviot muuttuivat ja tuollainen välipalojen popsiminen tiettyinä aikoina tuli kerta kaikkiaan mahdottomaksi (tervetuloa ravintolamaailmaan...;-)), ja oli pakko syödä kunnolla silloin, kun oli aikaa. Ja kappas vaan, olo olikin paljon parempi kuin niillä pienillä annoksilla.
Minusta syömistä tieteellistetään nykyään muutenkin aivan liikaa. Kuinkahan sitä ennen elettiin, kun ei tiedetty hiilareista yms. mitään? Itse olen päättänyt kuunnella vain omaa kroppaani ja syödä silloin ja sen verran kuin siltä tuntuu - jonkinlaisissa rajoissa tietenkin :-) En pidä siitä, että kaikkia yritetään tunkea samaan muottiin, edes näissä ravintoasioissa.
mutta nythän joku ravitsemussankari ilmoitti juuri kuukausi sitten, ettei aikuisen ihmisen tarvitse olla pupeltamassa mitään kolmen tunnin välein. että kolme kunnon ateriaa päivässä riittää.
tästä vedin samaisen johtopäätöksen, että mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille :)
Mä olen kokeillut silloin tällöin pätkittäin myös tuota, että jätän hiilarit minimiin. Ihan kiinnostuksesta. Olo on kuitenkin ollut aika... no, epämiellyttävä. Tämä johtunee tosin sellaisesta taloudellisesta jutusta, etten ole voinut ostaa tarpeeksi protskuja hiilarien ollessa kiellettyjä :D Pehmeitä rasvoja lorottelen ruokiini kohtuumäärissä ihan mieluusti, oli ruokavalio mikä hyvänsä, ja sen oon huomannut toimivaksi.
Mari: Juuri tää eripituisten hiilareiden ero käytännössä mua askarruttaakin, koska tuntuu että oma keho riitelee vähän teorian kanssa :D Ja toi lääkäripointti oli hyvä, kiitos muistutuksesta!
Hippu: Tuossa voi olla perää! En vain oikein osaa arvioida, miten paljon "saa" syödä kerralla (ettei turhaa painoa pidemmän päälle kerry, kun keho ei osaakaan ilmoittaa pöydän ääressä koska nälkä loppuu), sillä suu söisi kyllä vaikka kuinka paljon ja mitä. Ehkä siksi oon koittanut elellä pienemmillä annoksilla, hasardein seurauksin. On sit pakko ottaa just niitä välipalapatukoita ja suklaata ym...
Liina: Mäkin muistan lukeneeni tai kuulleeni tuosta! Mustakin se oli hyvä esimerkki siitä, että myös tieteellisten äänten joukkoon mahtuu monenlaista.
Miksi se on fakta, että ihanteellisessa ruokavaliossa on 50-60% hiilareita?
Pohjoismaisten ravintosuosituksien (2004) mukaan 18-30 -vuotiaan, kevyttä työtä tekevän naisen arvioitu energiantarve/vrk on 2256 kcal, josta 55% on hiilareita, 15% protskuja ja 30% rasvaa. En jaksa nyt googlettaa alkuperäisiä tilastoja - näin nää tiedot vaan parissakin hyllyni keittokirjassa (Härkäpapua sarvista, Keittiössä Vihertää...) ja muistaakseni koulussakin opetettiin näin.
Urheilijoilla ja raskasta työtä tekevillä on sitten varmaan toisenlaiset taulukot ;)
mun on nyt tosi vaikea ilmaista asiaa niin, että tää ei vaikuttaisi riidanhaastamiselta - koska se ei todellakaan ole tarkoitus - mutta pohjoismainen ravintosuositus ei ainakaan mun silmissä ole varsinaisesti faktaa.
olen toki ensimmäisten joukossa valmis myöntämään, että faktoja on munkaan taskuista turha tulla kaivamaan, ja että missään keskustelussa voin vedota lähinnä omaan naurettavan lyhyeen kokemukseeni, ja että tiedonlähteiden joukossa pohjoismainen ravintosuositus ansaitsee tietynlaista kunnioitusta koska sitä varmasti ovat viisaat ihmiset olleet tekemässä ja sen avulla minustakin on kasvanut ihan terve nainen, jonka verensokerilla on tosin taipumusta harrastaa vuoristorata-ajelua.
tästä huolimatta ainakin itse ujostelen sanoa erilaisia valtiollisia suosituksia faktaksi. kun ainakin tässä ravitsemusasiassa yleensä löytyy joku vastataho jolla myös on uskottavat perustelut. ja sitten vaan pitää päättää, mitä suositusta uskoo.
Juu ja suositukset ovat usein vähän "jäljessä", niitä kun ei hevillä lähdetä muuttamaan, mikä onkin ihan oikein. Silti toivoisi niihin enemmän joustoa ja keskustelunvaraa, ne esitetään nyt niin Totuuksina, eikä sellaisia monessakaan asiassa oikein ole.
Mä oon aina ajatellut, että hiilarien tarve riippuu ihan liikkumisen määrästä. Noissa ravintosuosituksissahan tosiaan suositellaan 50-60% energiaa hiilareista, mutta myös tunnin reipasta liikuntaa joka päivä. Jos tuota liikuntapuolta ei toteuta, niin varmaan hiilaritarvekin on pienempi.
Kiitos kaikille kommenteista! Näissä on paljon ajattelemisen aihetta.
Suomen "virallinen" tämänhetkinen tieto löytyy osoitteesta http://wwwb.mmm.fi/
ravitsemusneuvottelukunta/
index.html
--> ravitsemussuositukset. (Uusimmat suositukset pdf:nä.)
Siellä osuudet on tosiaan nuo R 30%, H 55%, P 15%. Näihin toki on hyvä suhtautua kriittisesti, koska uutta tutkimusta tehdään koko ajan, mutta mun mielestä kannattaa myös muistaa että joku mullistava ruokavaliouutuus voi saada suhteettoman paljon palstatilaa lehdissä ja muuttua siten ihmisten mielissä "vastavoimaksi" virallisille suosituksille. Viralliset suositukset kuitenkin pohjaa ruohonjuuritason tutkimukseen, jota tehdään pikkuhiljaa ja runsaasti.
On totta, että ne on aina vähän jäljessä uusimmasta tutkimuksesta ja provosoivatkin vaihtoehtoiset ruokavaliosuositukset saa tutkijat tarttumaan uudenlaisiin aiheisiin - ja ehkä löytämään jotain varmistettavaa. Nyt joku vaikutusvaltainen heppu jostain neuvottelukunnasta esimerkiksi myönsi, että maitorasvojen "pahuus" ei olekaan niin itsestäänselvää kuin ollaan virallisesti luultu, ja asiasta on otettava vielä tarkemmin selvää.
Uskon kuitenkin, että kolmen vuoden takaisissa suosituksissa on aika paljonkin perää, koska ei niitäkään ole hatusta vetäisty, ja siksi en halua jättää hiilareita ihan pois. Varsinkaan kun se ei ole tuntunutkaan hyvältä (juuri musta, ihmiset on tosi erilaisia!).
Lähinnä mulle on jäänyt epäselväksi juuri se, että onko valkoinen vehnä tosiaan yhtä pahis kuin esim. puhdistettu sokeri? Tällainen oletus mulla melkeinpä on, ja etenkin karppaajathan puhuvat pastasta ja vehnästä ihan yhtä kammoten kuin sokeriherkuistakin. Mutta voiko esim. vehnäpasta olla joillekin ihmisille hyvällä tavalla täyttävää, niin ettei se olekaan "tyhjää" energiaa?
(Siis toki voi jos musta kerran tuntuu siltä, mutta tarkoitan juuri niitä kuuluisia faktoja ;))
Mun mielestä kaikki vehnästä ja sokerista valmistettu maistuu taivaalliselta...
Kokeilin kerran huvikseni vähempihiilarista ruokavaliota, mutta en voinut sinä aikana ollenkaan hyvin. Vaikka varsinaista näläntunnetta ei ollut, silti tuntui kuin jotain oleellista olisi puuttunut (ja niin siis puuttuikin). Oli semmoinen outo, tyhjä tunne aina vatsassa. Tuon kokeilun jälkeen olen syönyt entistä mieluummin puuroa, pottua, riisiä, pastaa, leivonnaisia yms. Minä voin niitä syömällä hyvin ja joku toinen taas ei.
Yritän välttää hiilareita niin paljon kuin pystyn, mutta kokonaan en niistä pystyisi luopumaan ja yritän myös käyttää täysjyväjauhoja valkoisten sijaan.
Yksi asia on tosin mulle mysteeri: minkä takia kiinalaiset, joidenka ruokavalio on kovasti hiilaripitoinen ja vähärasvainen, verrattuna länsimaiseen ruokavalioon, jossa enemmän rasvoja ja vähemmän hiilareita tietääkseni, eivät ole ylipainoisia kuten länsimaalaiset ja siis oletettavasti myös sokeritautia esiintyy siellä vähemmän....
Taalta Singaporesta, jonka kansa koostuu 80-prosenttisesti kiinalaisista, voin kertoa, ettei kiinalainen ruokavalio valttamatta ole vaharasvainen, esim. rasvassa paistettu riisi ja nuudelit ovat hyvin yleisia. Muutama muu havainto: ruokavalioon kuuluu paljon kasviksia ja annokset ovat kohtuukokoisia, alkoholia ei juuri nautita ja kaikenikaisten elamantapaan kuuluu saannollinen liikunta. Ja kieltamatta ylipainoisia ihmisia ei juuri nae, puhumattakaan kunnolla lihavista.
hmmm, kaikennäköistä suositusta saa suuntaan, jos toiseenkin. Minä jossain vaiheessa kyllästyin kuuntelemaan ja ajattelen, että kaikkea vähän ja hyvin menee - haasteena tietysti se, että mikä on vähän... syöminenhän tunnetusti on yksi elämän harvoista todellisista nautinnoista...
Kiitos kommenteista :) Teidän kokemuksistakin huomaa että mitkään yksinkertaiset lopulliset totuudet ei tosiaankaan ole kyseessä, vaan vaihtelu on hurjaa niin mieltymyksissä kuin vaikutuksissakin :)
Ei se kyllä liikunnan määrästäkään ole kiinni, laadusta voi olla jonkin verran eli kestävyysurheilijat tarvinnevat tai ainakin usein kokevat kohtuusuuret osuudet hiilaria hyvänä. Sen sijaan itse liikun päivittäin vähintään tunnin ja pärjään oikein hyvin minihiilareilla. Ja treeni on yleensä kovaa ja intensiivistä, mukana myös kestävyystyyppistä harjoittelua.
Lähetä kommentti