tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Tofu-perunasalaatti

Eräänä päivänä tarkoituksenani oli tehdä töihin evääksi ruokaisaa salaattia. Päätin että sellaisesta löytyisi tofua ja perunaa, sillä ne jos mitkä täyttävät yhdessä ruokaisuuden kriteerin. Niitä höystivätkin lopulta ainoastaan omena ja kevätsipuli, mutta yhdistelmä oli sellaisenaan yllättävän mukava! Maut olivat keskenään erilaisia ja toisiaan täydentäviä, mutta ennen kaikkea raaka-aineiden erilaiset rakenteet - tofun rapeapintainen pehmeys, perunan kiinteys, sipulin kirpakkuus, omenan makeus - toivat riemua maisteluhetkeeni. Tuo riemu vei minut jääkaapille sinä päivänä niin monta kertaa, ettei salaattia sitten jäänytkään evääksi...




















Tofu-perunasalaatti (3-4 annosta)

250 g maustamatonta tofua (esim. Super Tahoe)
2 rkl soijakastiketta
n. 1 rkl öljyä
5-7 uutta perunaa
1 suuri omena
kevätsipulin varsia
yrttistä öljy-viinietikkakastiketta maun mukaan, myös valmiskastike käy

*Leikkaa edellisenä iltana tofu kuutioiksi. Sekoita kannellisessa rasiassa kuutioihin soijakastike. Ravista astiaa vielä huolellisesti. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.
*Keitä perunat kypsiksi, anna jäähtyä.
*Kuumenna öljy pannulla kuumaksi. Levittele tofukuutiot pannulla. Anna niiden paistua rauhassa paikallaan, kunnes ne ovat saaneet rapean, kullanruskean pinnan. Paista rapsakka pinta niin monille kuutioiden sivuille kuin maltti riittää. Anna tofukuutioiden hieman jäähtyä.
*Paloittele kypsät, jäähtyneet perunat sekä omena, silppua kevätsipulin varret. Sekoita edellämainitut kulhossa, sekoita mukaan myös salaatinkastiketta.
*Lisää lopuksi tofukuutiot. Mitä nopeammin nautit salaatin, sitä rapsakampana tofun pinta säilyy, mutta maku on hyvä pidemmänkin säilytyksen jälkeen.

4 kommenttia:

Iippa kirjoitti...

Onpas jännä, hiukan erilainen salaatti! Voin kuvitella, että oli hyvää! :) Sinulla on mainioita herkkuja täällä blogissasi, siksi lisäsinkin sinut linkkilistaani, toivottavasti ei haittaa. :)

Anna kirjoitti...

Kiitti kommentista, Iippa! Lisäys sopii toki :)

Antto & Tuuli kirjoitti...

Testasimme salaatin näin kuumana kesäpäivänä, ja tuli oikein makoisaa! Kiitos hyvästä ohjeesta. Lisäsimme itse sekaan vain salaatinlehtiä tehdäksemme salaatista "salaattimaisempaa" =)

Anna kirjoitti...

Kivaa että maistui! Salaatinlehdet sopivat tähän varmasti hyvin :)