perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

Syntisen kauan odotettu aurajuustosalaatti

Valion "Syntisen hyvä Aura- salaatti"- mainos on pyörinyt lehdissä ja mielessäni kokeilumielessä jo vuoden jos toisenkin. Nyt viimein erään kesäillan hämärissä sain toteutettua aikeeni ja kasattua salaatin. (Ja joku vielä kysyy, mistä blogini nimi tulee!) Salaattia on tehty myös Puolen kilon keittiössä . Ohjetta voitte kurkkia joko sieltä tai tuosta aiemmasta Valion linkistä.






















Peruskombon muodostavat homejuusto, mansikat ja vesimeloni. Mansikkasalaatteja on viime aikoina tuntunut näkyvän reseptilähteissä vallan tiuhaan, ja ehkäpä siksi yllättävimmältä osaselta tuntuikin tuo meloni - raikasta ja värikästä vesimelonia pitäisi muistaa käyttää salaateissa useamminkin! Salaattireseptiin kuuluu myös mielenkiintoinen jogurttikastike, jota en itse miniannokseeni tehnyt. Se voisi kuitenkin olla hyvä seuralainen - sellaisenaan juuston ja mansikoiden kirpakat maut tuntuivat vaativan hieman pyöristämistä.

Mikäli sinihomejuustokokkailu kiinnostaa enemmänkin, kannattaa vierailla Valion inspiroivilla Aura-sivuilla.

4 kommenttia:

hanna sopasta kirjoitti...

Mainonnan uhreiksi ei ainakaan voi kutsua, miekin olen kuolannut tätä reseptiä herraties kuinka kauan :D Ja taas palaan vanhaan iskulauseeseeni: ehkä joskus....

Anna kirjoitti...

No mutta reseptin fiilistely on jo puoli ruokaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Teimme eilen tämän salaatin suvun naisten tapaamisessa. Se on jumalainen! Ja erityisesti kastike on juuri niin hyvää, että se kannattaa ehdottamasti tehdä.

Anna kirjoitti...

Mukava kuulla!