lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Parsaa hollandaisekastikkeella

Pieni askel maailmalle, suuri tälle ruokakunnalle. Ajatus hollandaise- tai minkään muunkaan lämpimän emulsiokastikkeen tekemisestä on suoraan sanoen pelottanut minua. Juoksettumisriski yhdessä munan hyytymisriskin kanssa on vaan ollut jotain liian ahdistavaa tälle pelokkaalle keittiöeläimelle, vaikka kokkaukset tehdäänkin yleensä vain omalle itselle. Haastepiirasta seuraavana päivänä kaapissa kuitenkin odottivat vaativina niin puolikas nippu parsaa, kananmunat kuin pala voitakin - nyt tai ei koskaan!

Ja kyllä kannatti. Henkisen vuorikiipeilyn ja fyysisen voinvaahdotuksen jälkeen hypin riemusta noin suunnilleen tasajalkaa sillä innolla, että kuvakulmatkin jäi vähän puolitiehen. Ja mitä makuun tulee, teki mieli nuolla lautanen puhtaaksi. (En kuitenkaan nuollut. Jotain käytöstapoja sentään!)






















Hollandaisekastiketta parsalla (1-2 annosta)

tuoretta vihreää parsaa

1 keltuainen
1 tl sitruunamehua
1/2 tl vettä
pieni ripaus valkopippuria
50 g huoneenlämpöistä voita


*Kiehauta vihreä parsa kevyesti.
*Aloita kastikkeen teko etsimällä kattila sekä lasinen tai teräksinen kulho, joka sopii kätevästi kattilan päälle, ulottumatta kuitenkaan sen pohjaan asti. Itse käytin keskikokoista (2l?) teräskattilaa sekä lasista, pyöreää Pyrex-kulhoa.
*Laita kattilaan vettä n. 5 cm korkeudelle. Kiehauta vesi, laske lämpö nollille tai hyvin pieneksi. Voit myös kiehauttaa veden vedenkeittimessä ja laittaa sen sitten kattilaan, miedolle lämmölle.
*Kuutioi voi pienehköiksi kuutioiksi.
*Vispaa kulhossa sekaisin keltuainen, sitruunamehu ja vesi sekä ripaus valkopippuria.
*Nosta kulho kattilan päälle. Tässä vaiheessa veden tulisi poreilla pienesti tai vain höyrytä, ei varsinaisesti kiehua. Vispaa koko ajan, sitä saat tehdä vielä melkoisen hetken.
*Lisää mukaan vähitellen voita kuutio kerrallaan. Anna yhden kuution aina sulaa joukkoon ennen seuraavan lisäämistä. Ja vispaa, vispaa.
*Kun kaikki voi on lisätty, jatka vispaamista, kunnes kastikkeesta tulee kuohkeaa ja sakeaa. Eron "raakaan" kastikkeeseen kyllä huomaa, sillä väri muuttuu vähän vaaleammaksi ja rakenne tosiaan hieman paksummaksi. Uskoisin kyllä, että kastike voisi olla vielä vaahtomaisempaa ja sakeampaa, mutta omastani tuli kuvassa näkyvän kaltaista, ja hyvältä maistui.
*Tarjoile parsan kanssa. Kastike pitää nauttia nopeasti valmistamisensa jälkeen, jotta sen rakenne säilyy hyvänä.

5 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

taidetaan kokeilla seuraavaksi parsaa näin. kiitos perusteellisesta hollandaise-kastikkeen ohjeesta!

Polkkapossu kirjoitti...

Hyvää työtä :D Kerran kun on tehnyt hollandaisen, huomaa, ettei se niin kovin vaikeaa ollutkaan. Ja siitä voi sitten lähteä jalostamaan vastaavia kastikkeita...

Liina kirjoitti...

(lautasen nuoleminen on niin kuin niin moni muu asia: siitä ei pidä jäädä kiinni.)

Anonyymi kirjoitti...

Mieki tein eilen parsaa ja hollandaisea :) Ei se niin vaikeaa ole, mitä luullaan.
Niin tai siis, mies sen teki ja mie valvoin vierestä ja mäkätin, ei tällä ranteella nyt vatkata tai vispata :D

..ja lautanen tuli kyllä nuoltua, nams :D

Anna kirjoitti...

Hyppysellinen: Mukavaa jos ohjeesta on apua! Yhdistelin tuossa vähän eri ohjeita, niitä tuntui olevan niin monenlaisia.

Polkkis: Kiitos kannustuksesta! Joo, olennaista onkin just se, että tekee jotain "kynnysruokaa" kerran. Sitten sitä uskaltaa tehdä uudestaankin, koska jos toka kerta epäonnistuu, voi aina muistuttaa itseään siitä että OIKEASTI kuitenkin OSAAN tehdä tämän ;)

Liina: Haha, mä kirjoitin tuohon tekstiin ensin "En nuollut, pelkäsin että kämppis näkee", mutta koska en halunnut teidän pitävän mua IHAN pelkurina, muokkasin sen :D

Hanna: Teidän kokkien koulutuksessa on kyllä kaikista ihailtavinta se, että saatte sellaisen perusvarmuuden tällaisiin hollandaisen tapaisiin juttuihin, joita me tavalliset kuolevaiset vaan pelolla kunnioitetaan!
(Okei, kyllä mun elämässä ON tärkeämpiäkin asioita kuin hollandaise, mutta silti...)