sunnuntaina, elokuuta 26, 2007

Sämpylöin kukitettu lähtöruutu

Hei kaikille, ja tervetuloa! Täällä Anna, moi. Pitkän viivyttelyn jälkeen liityn minäkin ruokabloggaajien joukkoon kummaan.

Kiinnostukseni ruokaan lienee rajaton, sen verran suuri osuus vapaa-ajastani kuluu ruokagooglailuun, ruokablogien selailuun, keittokirjafiilistelyyn ja ruoasta puhumiseen. Myös se niinsanottu ei-vapaa-aika kuluu enimmäkseen ruoka-aiheisten luentojen parissa.

Silloin tällöin siirryn keittokirjojen äärestä keittiöön, ja näitä arkiluomuksia kelpaa toivottavasti täällä ihastella. Budjetti ja taidot asettavat repertuaarille rajoituksensa, mutta oikeanlaisella ruokamielikuvituksella kaurapuurostakin saa monta aspektia irti.

Jottei asia unohtuisi, päästän aloittajan vauhtiin.

Kukkasämpylät

Sämpylätaikina tehdään tavalliseen tapaan. Omaan tavalliseen tapaani aloitin lisäämällä 5dl:aan kädenlämpöistä nestettä (tällä kertaa porkkana-&sellerisosetta+vettä)
1 rkl hunajaa
1 pss kuivahiivaa
vehnäjauhoja sen verran, että sain aikaan puuromaisen seoksen. Juuri sai muhia ikkunalaudan helteisessä paahteessa reilun puolisen tuntia - 15 minuuttiakin riittänee.

Seuraavaksi lisäsin 1tl suolaa (ellen sitten epähuomiossa tehnyt sitä jo juurivaiheessa), hieman kaurahiutaleita sekä riittävästi ohra- ja vehnäjauhoja, ja lopulta myös 0,5dl öljyä, samalla alustaen, kunnes taikina vaikutti valmiilta eli helposti käsiteltävältä. Juurimenetelmää käyttäessä itse taikinaa ei tarvitse tässä välissä enää kohottaa, joten pyörittelin sämpyläpallot suoraan pelleille odottamaan. 5dl:n taikinasta taikinasta syntyi 20 sämpylää.

Otin hetken mielijohteesta esiin kukan muotoisen piparkakkumuotin. Kokeeksi painelin sormin muutaman pellillä lepäävän pallon littaniksi ympyröiksi: sen kokoisiksi, että jauhotettu muotti mahtui päälle siten, että ympärille jäi kapeimmillaan muutama mm taikinaa. Jämäkän painalluksen ja muotin irroituksen jälkeen kieritin ympärille jääneen sipareen varovasti spiraaliksi kukkasen keskelle.

Kohotuksen jälkeen paistuivat 225°C:ssa 10min, sulassa sovussa tavallisen muotoisten sämpylöiden kanssa.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei, täällä minä nyt uudelleen kurkin ja kokeillaanpa laittaa kommenttia =) Onnea uudelle blogille, tästä se lähtee!

Anna kirjoitti...

Nyt tuli perille, hyvä me :)

Kiitos! Vaikka blogimaailma on kaikkinensa jo monen vuoden ajalta seurattuna tuttu, on oman aloittamisessa ihan erilainen täpinä.

Anonyymi kirjoitti...

Upeita sämpylöitä, sopisivat hyvin 'paremmillekin' päivällisille =)