maanantaina, elokuuta 27, 2007

Kikherneitä kikhernehöysteellä

Allaolevaa kokkasin itseni iloksi eräänä kesäisenä flunssapäivänä. Mausteinen ruoka toimii loistavasti tukkoiseen oloon, ihan niinkuin kaikkiin muihinkin oloihin. Punaisen kikhernecurryn ohje on Anna Bergenströmin kirjasta Annan keittokirja ja sen tein lähes tarkalleen ohjeen mukaan. "Delhiläinen kikherne-perunasalaatti" taas on alunperin kirjasta Etnokasviskeittokirja (KSL 1993). Runsaahkolla tillimäärällä kuorrutetut kurkut ovat perinteisiä suomalaisia hölskytyskurkkuja.



















Kikhernecurry (ohjeen mukaan neljälle)
n. 6dl keitettyjä/purkitettuja kikherneitä (itse käytin huomattavasti vähemmän, sillä halusin jättää osan pakasterasiallisesta lisukesalaattiin)
2 isoa sipulia
2 rkl öljyä/voita/margariinia
1 iso hapokas omena
1 pieni banaani
1-2 rkl currya (kaksi, tietty!)
1-2tl paprikajauhetta
1-2 rkl soijakastiketta
(1-2 rkl tomaattipyreetä, jätin väliin)
1 tlk (400g) tomaatteja (käytin tomaattimurskaa)
1 iso puristettu valkosipulinkynsi (kaksikaan ei tee pahaa!)
persiljaa, (sitruunamehua)

*Hienonna sipulit karkeasti, kuullota vähässä rasvassa suuressa padassa. Ripottele joukkoon curry ja paprikajauhe, sekoita. Lisää hienonnettu omena ja viipaloitu banaani. Mausta soijakastikkeella ja valkosipulilla, kaada pataan tomaatit. Kypsennä kannen alla noin 25min. *Lisää joukkoon kypsät kikherneet ja kuumenna varovasti. Lisää lopuksi halutessasi tomaattipyreetä. Lisää hienonnettua persiljaa maun mukaan. Maista ja lisää tarpeen mukaan valkosipulia tai mausteita. Tarjoa jogurtin (tai jogurttisen perunasalaatin ;)) kanssa.

Delhiläinen kikherne-perunasalaatti (kuvan mukainen pikkuannos)
2 keitettyä, kuutioitua perunaa
n. 1 dl keitettyjä kikherneitä
n. 1 dl luonnonjogurttia
suolaa
mustapippuria jauhettuna/rouhittuna
ripaus jeeraa (alkuperäisessä ohjeessa "paahdettuja kuminansiemeniä", veikkaisin tarkoitettavan jeeraa suomalaisen kuminan sijaan)
chilijauhetta
1 rkl persiljaa (tämän korvasin persiljan loputtua tillillä, mitä en ehkä suosittele autenttisen elämyksen hakijoille)
murskattua valkosipulia (esim. parin pienen kynnen verran)
1/2 sitruunan mehu

Sekoita kaikki ainekset ja anna makujen imeytyä muutama tunti ennen tarjoilua.

Perisuomalaiset tillikurkut
Oheen teki mieli kesäisistä kesäisintä: ripauksella suolaa ja pikkukorkillisella etikkaa maustettuja kurkkuviipaleita, hölskytys toisen lautasen avulla, ja päälle kohtuullisesti tilliä. Tein tällä kertaa tavallisesta lavakurkusta, avomaankurkku on kuitenkin tässä vielä parempi.

Maistui hyvältä! Currya jäi seuraavaankin päivään, ja perunasalaattia olisi voinut olla sen seuraksi enemmänkin, sillä jogurttinen maku pehmensi mukavasti tomaattista muhennosta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sullahan on kivoja ohjeita täällä=) Linkitän sutkin blogiini=)
Ja omani linkittäminen on tietty ihan ok.

Lintu75

Aisha kirjoitti...

Heips! Kivalta näyttää tämä sinun blogisi! Ja toki saat linkittää blogiani.

Anna kirjoitti...

Kiitos mukavista kommenteista! :)