tiistaina, elokuuta 28, 2007

Kaaliruokaa

Kaalia on tullut viime aikoina nautittua lähinnä keiton muodossa, mutta viimeisimmän kerän kohdalla inspiroiduin jopa kahteen muuhun ruokalajiin.

Seuraavassa siis ensin lempimarinadini kaalisuikaleisiin. Se on alunperin, grilliöljyn nimellä, jo aiemmin mainitsemastani Anna Bergenströmin Annan keittokirjasta peräisin. Sen jälkeen näkemykseni kaalipiirakasta: erityistä on ehkäpä pohjataikinan nesteeseen käyttämäni kirnupiimä (kokeilin ensi kertaa, sai hiivataikinaan tosi hyvää makua!) sekä täytteen hunaja tavallisen siirapin tilalla. Pohjataikinan ohjeen löysin alunperin WSOY:n Hyvä kokki- peruskeittokirjan kaalipiirakkareseptistä.















Kaalia marinadissa
vajaa 1/2 kerä valkokaalia
2 rkl soijakastiketta
0,5 rkl omenaviinietikkaa
ripaus rouhittua mustapippuria
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl hienonnettua, kuivattua oreganoa
1,5-2 rkl öljyä

*Pilko kaali suikaleiksi, laita tilavaan kulhoon.
*Sekoita soijakastike, viinietikka sekä mausteet. Lisää öljy, sekoita taas.
*Sekoita marinadiliemi kaalisuikaleisiin, kääntele kunnes se on sekoittunut joukkoon tasaisesti.
*Maistele muutama kaalisuikale sellaisenaan. (On nääs hyvää noinkin.) Kippaa loput kuumalle, tilavalle pannulle ja anna paistua, lämpöä loppua kohden miedontaen, kunnes kaalisuikaleet alkavat näyttää läpikuultavilta.
*Tarjoilla tämän voi vaikka lisäkkeenä - itse syön tätä kyllä aina sellaisenaan. Yksipuolisen aterian ylistys ;)





















Kaalipiirakka
(uunipellillinen)
Täyte:
reilu 1/2 kerä valkokaalia
1,5 dl tummaa soijarouhetta + 0,5 lihaliemikuutio & n. 2dl vettä
1 sipuli
tilkka öljyä
n. 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
reilu 1 rkl hunajaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
Kuoritaikina:
2,5 dl kirnupiimää (alkup. ohjeessa maitoa)
1/2 pss kuivahiivaa (tai 25g tuoretta)
1/2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
7dl sämpyläjauhoja&vehnäjauhoja sekaisin
100g (juoksevaa) margariinia

*Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kattilaan, kuumenna liedellä keskilämmölle kunnes suikaleet osoittavat hautumisen merkkejä. Jätä hautumaan pienelle lämmölle, kunnes ovat pehmeitä.
*Kaada kuumankestävään kulhoon kiehautettu vesi, lisää liemikuution puolikas, sekoita ja lisää soijarouhe turpoamaan. Anna turvota puolisen tuntia.
*Valmista kuoritaikina: Liuota kädenlämpöiseen piimään hiiva, sokeri ja suola. Lisää pehmeä rasva sekä jauhot. Alusta tasaiseksi. Anna kohota.
*Hienonna sipuli. Kuumenna sipulisilppua sekä turvonnutta soijarouhetta pannulla öljytilkassa, kunnes sipuli on hieman kuullottunut. Lisää suola, mustapippuri ja hunaja. Lisää kaalisuikaleet, sekoita ja anna hautua kannen alla vielä hetki. Lisää lopuksi balsamiviinietikka, maista ja lisää tarvittaessa vielä suolaa tai pippuria. Anna täytteen hieman jäähtyä.
*Kaaviloi 2/3 kuoritaikinasta uunipannun kokoiseksi pohjalevyksi. Nosta levy pellille, levitä sille täyte. Tee lopusta taikinasta ristikko piirakan päälle. (Voit voidella munalla, mutta hyvin mentiin ilmankin.)
*Paista uunissa 200 °C:ssa n. 20-25min.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka
Tietty saa lisätä linkit. Täytyypä itsekin tutustua sun juttuihisi.
t. Muffariina.vuodatus.net