sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Paistettu riisi

Tämä on niitä ruokia, joiden ei alunperin pitänyt päätyä blogiin. Jos pestoperunat on tähderuokaa, niin tämä on kaapin jämät ja pussin pohjat -ruokaa foor riiil. (Mulla oikeasti on kaapin jäminä sitruunaruohoa ja inkivääriä. Niin käy, jos niitä joskus ostaa johonkin oikeaan tarkoitukseen.)

Vaan ei voi mitään kun ei voi mitään: tästä tuli niin törkeen hyvää, että ainesosat ja valmistustapa pitää naputtaa talteen ainakin omaa itseäni varten.

























Katsoin vinkkejä Kaikki äitini reseptit -blogista. En edes edennyt ihan vinkkien mukaan, keitin esimerkiksi riisin varta vasten, mutta nämä kolme juttua omaksuin:

1) Ota mukaan jotakin, joka edustaa "kiinalaista kestomakkaraa". Minä otin palvikinkkua.
2) Paista kaikki paitsi riisi ja muna ensin, sitten riisi erikseen. Ensin mainituille riittää nimittäin nopea wokkaus, riisiä taas pitää paistaa pitkään ja kuumassa, jotta se saa kunnolla rapeaa pintaa. Muna lisätään loppuvaiheessa.
3) Mausta kalakastikkeella. Älä lotraa soijakastikkeen kanssa. Nannan sanoin: "No et käytäkkään sitä soijaa, joka värjää kaiken näyttämään siltä kuin wokin päällä olisi suoritettu moottoriöljyn vaihto."

Paistettu riisi

n. 2,5 dl basmatiriisiä (tai 6-7 dl valmiiksi keitettyä)
1/2 purjo
2 porkkanaa
1 sitruunaruohon varsi (tai jos sinulla on kaksi tosi näivettynyttä niin kahden varren sisin osa)
2 rkl hienonnettua inkivääriä
1 punainen chili
1/2 pss vihreitä papuja (pakaste)
muutama viipale palvikinkkua
2 kananmunaa
n. 2 rkl kalakastiketta
(pieni liraus soijakastiketta)
1/2 sitruuna
tuoretta korianteria

öljyä ja muutama tilkka seesamiöljyä paistamiseen

*Keitä riisi kypsäksi suolalla maustetussa vedessä, ellet käytä valmiiksi kypsää tähderiisiä.
*Huuhdo ja viipaloi purjo. Viipaloi porkkanat ohuelti. Hienonna sitruunaruoho, inkivääri ja chili. Leikkaa palvikinkkuviipaleet palasiksi.
*Kuumenna wokissa tai suuressa paistokasarissa reilu loraus öljyä kuumaksi. Lisää pilkotut ja hienonnetut ainekset sekä pakastepavut, paista noin 3-5 minuutin ajan kovalla lämmöllä koko ajan kahdella puulastalla nostellen. Siirrä tämä wokattu setti erilliselle lautaselle odottamaan.
*Kuumenna pannussa uusi reilu loraus öljyä. Kumoa pannulle riisi, ja painele se tasaiseksi levyksi paistumaan kuumaa pohjaa vasten. Sekoita, kääntele ja painele uudelleen vasta, kun pohjalla olevat riisit ovat saaneet hieman rapeutta: tässä voi mennä muutamakin minuutti kerrallaan. Pannusta riippuen riisistä ei välttämättä tule edes vaaleanruskeaa, eikä sitä ole tarkoitus tietenkään polttaa; se rapeutuu mukavasti silti, kunhan vain malttaa odotella sopivan aikaa. Kun riisi on mahdollisimman monelta kantilta paistunutta, lisää pannuun lautasella odottavat ainekset ja sekoita.
*Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Tee pannun keskelle tyhjä alue, kaada siihen munat ja sekoita sitten kokkeliksi. Kun munakokkeli ei vielä ole täysin hyytynyttä, sekoita se riisin ja kasvisten joukkoon.
*Mausta lopuksi reilusti kalakastikkeella, halutessasi soijakastikkeella sekä sitruunamehulla. Tarjoile tuoreen korianterin kanssa.

p.s. Tähän ruokalajiin voi kätevästi käyttää niitä kasviksia, joita jääkaapista sattuu löytymään. Myös erilaiset kypsät lihat tai vaikka grillibroilerin jämät sopivat.

3 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Kiinalaiselta poikaystävältäni olen tämän aivan erinomaisen jämäruuan itse oppinut. Meidän versioomme ei tosin liha kuulu, vaan ainoastaan kananmuna ja erilaiset "mitä nyt kaapista löytyy" -kasvikset.

Meidän versioon ei myöskään kalakastiketta eikä korianteria tai vastaavaa (thai-vaikutteista? tosin Kiinassakin on niin monia keittiöitä, että paha sanoa) kuulu, vaan siinä nimenomaan lotrataan soijakastikkeella. Mielellään sekä vaalealla, että sillä tummalla, paksumalla. Ja samoin seesamiöljy kuuluu asiaan ^^

Maireanna kirjoitti...

Namilta kuulostaa..ja olen sitä joskus tehnytkin juuri " jämäruokana" Yllätys olikin että miten maukasta se on.

Anna kirjoitti...

Mary: Kiitos kun kommentoit, olin kokonaan unohtanut että seesamiöljyä mäkin käytin tähän :)! Nyt päivitin sen mukaan.

Näissä taitaa olla omat tyylinsä Thaimaassa ja Kiinassa. Olen itse laittanut jossakin vaiheessa soijakastiketta liikaa _kaikkeen_, ja siksi tämä vaihtoehto inspiroi. Se on vaan niin hyvää, mutta sen kanssa menee helposti överiksi ja sitten ei maistu mikään muu...

Olispa ihanaa maistaa kiinalaisen tai thaimaalaisen kotioloissa tekemää paistettua riisiä, olet onnekas :)!

Maireanna: Eikö ookin! Kuvakin on niin onneton juuri siksi, etten tosiaankaan ajatellut tästä tulevan NIIN "bloggaamisen arvoista".