perjantaina, maaliskuuta 09, 2012

Munakokkelioikotie

Opin tekemään munakokkelia Ranskalaisen keittiön salaisuuksien ohjeella, ja siitä lähtien olen noudattanut ohjetta tarkkaan. Vaan eräänä viikonloppuaamuna löysin itseni hämmentämästä munia ja kermaa kylmällä pannulla, odottaen hyytymistä. Äkkiä se iski: Paniikki! Olin mokannut! Unohdin! Kermahan piti lisätä vasta lopuksi!























Jepjep. Halusin tulla vaan nyt raportoimaan teille, että oikein hyvää siitä kokkelista tuli näinkin. Ei yhtä täydellistä kuin toisella tapaa tehtynä, mutta ihan kelpoinen ja helppo keino tämäkin.

Munakokkeli vol. 2

haluttu määrä munia
1 rkl kermaa jokaista munaa kohti
musta- tai valkopippuria, ripaus merisuolaa

*Sekoita pienessä kulhossa munat ja kerma, vatkaa noin 30 sekunnin ajan kevyesti haarukalla. Kaada seos kylmään pannuun ja laita pannu kuumenemaan keskilämmölle.
*Liikuttele munakokkelimassaa pannulla puuhaarukalla koko ajan. Aluksi ei näytä tapahtuvan mitään, mutta pian seos muuttuu ensin nestemäisen vanukasmaiseksi, ja alkaa sitten selvästi saostua. Ole tarkkana kuin porkkana ja huomioi, että kypsyminen jatkuu vielä hetken sen jälkeen kun olet lopettanut - eli ota pannu sivuun levyltä heti kun huomaat että seos alkaa saostua kokkelimaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile.

Ei kommentteja: