tiistaina, kesäkuuta 14, 2011

Tabouleh-salaatti ja sitruunalinssit

Bulgur toimii, se on meikäläisen kesähitti. Toinen kesähitti on vihreät linssit, jotka jotenkin omituisesti yhtäkkiä löysin. Siis niin kuin että tosiaan, näitäkin voi ostaa kotiin ja keitellä. Hyvät keittokirjat toimii myös, mutta se taas on tuttuakin tutumpi fakta.

Ja kun kaikki ne yhdistää, voi vakuuttaa että lopputulos on kohdillaan!

























Sitruunalinssit (Ohje lainattu Elina Innasen loistavasta Viiden tähden vegaani -kirjasta)

2 1/2 dl vihreitä linssejä
1 tl suolaa keitinveteen (unohdin eikä haitannut)
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
pippuria myllystä
kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna

*Huuhtele linssit. Kaada kattilaan sen verran vettä, että linssit peittyvät. Mausta suolalla ja keitä linssit pehmeiksi.
*Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja kaada linssien joukkoon. Lisää joukkoon persilja ja sekoita.
*Voit tarjota linssit heti lämpiminä tai kylminä vasta seuraavana päivänä. Purista linssien päälle hiukan sitruunamehua ennen tarjoilua.























Tabouleh (Aura Liimataisen ja Heikki Riipin mainiosta Herkkujen maailma -kirjasta)

1 1/2 dl bulgur-vehnää
3/4 tl suolaa
3 rkl hienonnettua sipulia
2 dl hienonnettua persiljaa
1 dl hienonnettua minttua (tätä mulla ei ollut, mutta hyvää tuli silti)
2-3 tomaattia kuutioina
pala kurkkua kuutioina
3-4 rkl oliiviöljyä
1/2 dl sitruunamehua
1/4 tl mustapippuria
(tuoretta minttua koristeluun)

*Kiehauta kattilassa 5 dl vettä, lisää suola ja bulgur. Hauduta hiljalleen keitellen 10-15 minuuttia. Valuta bulgur siivilässä kuivaksi ja pane kulhoon. Sekoita sitruunamehu joukkoon ja anna vetäytyä kylmässä puoli tuntia.
*Lisää kaikki salaatin ainekset bulgurin joukkoon kulhoon ja sekoita. Kaada salaatti tarjoiluastiaan (ja koristele mintunlehdillä). Salaatin maku paranee, jos se saa olla kylmässä muutaman tunnin ennen syömistä.

6 kommenttia:

Liina kirjoitti...

jos ois tosi laiska, ja ostais linssinsä esikäsiteltyinä, pitäiskö silloinkin keittää?

siis JOS. jos joku tosiaan ois niin laiska. köh.

Anna kirjoitti...

Ööh miten niitä voi ostaa esikäsiteltyinä? Ei ku hei, onko niitä jossakin vesiliemessä? Emmää tiiä, kai ne käyttövalmiit on sitten käyttövalmiita eli kastike vaan sekaan!

Liina kirjoitti...

ainakin mulla on punaisia linssejä jossain vesiliemessä tuolla kaapissa.

tai jos ne ei ole vesiliemessä, petyn pahasti. oota.

joo, on ne. (esim.) gogreen tuottaa epäilemättä kohtuullisella katteella mulle - tai siis jollekulle laiskalle tyypille - tarjoiluvalmiita linssejä ja kikherneitä :D

Katarina kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta!

Hannele kirjoitti...

Bulgur on barasta. Ja nuo linssit - Elinan kirja on ehket viimein pakko hankkia.

Anna kirjoitti...

Liina: Mä olen NIIN kohderyhmää. Tosin linssit on sentäs melko helppoja, kun niitä keitellään vaan parikyt minsaa.

Hovkonditorn: On myös! :)

Hannele: Suosittelen kyllä tuota kirjaa ihan vilpittömästi. Sain sen ystävältäni valmistujaislahjaksi, ja oli kyllä todellakin lahja oikeaan osoitteeseen :)