Ruokakulttuuria, viinikulttuuria ja palvelukulttuuria eli varsin kulturelli viikko

Tämä viikko on ollut hyvä viikko. Ainakin yhdellä tapaa. Allekirjoittanutta on viety hyvässä seurassa toinen toistaan hienompiin paikkoihin, toinen toistaan mahtavampien makujen luokse. (Kameraa ei ole viety mukanani. Meidän välit ei tällä hetkellä ole kovin lämpimät.)






Logo: Muru Dining

Tiistaina istuimme iltaa - kiitos Kulinaarimurula-Jaanan pöytävarauksen - uutukaisessa Murussa Helsingin Fredrikinkadulla. Jo etukäteen esiin nostettu palveluasenne osoittautui todeksi ja odotukset ylittäviksi, ja ruoka toimi hurjan hyvin. Annokset olivat yksinkertaisia ja maut selkeitä, kuten luvattu oli. Suurta jännitystä tai vallankumouksellisia ennennäkemättömyyksiä lista ei pitänyt sisällään, mutta tuttavallisuudessaan Muru soikin sitten lempeät olosuhteet esimerkiksi ihan uusien raaka-aineiden kokeilulle. Itse uskaltauduin ankan kivipiiran pariin, kannatti! Hurjan hyvin tehdyn ruoan ja huomaavaisen palvelun lisäksi erityismaininta vielä tunnelmalle. Hämyistä ilmettä, tummaa puuta, korkeaa ja matalaa kattoa. Ravintolan sijaan tunsin olevani lämpöisessä pesässä kylmän talven keskellä.



















Logo: Chef&Sommelier

Perjantaina juhlimme kulunutta ruokakulttuuripuheen täyteistä vuotta kera SRE:n. Tiemme vei Helsingin Huvilakadulle kuutisen viikkoa sitten avattuun Chef&Sommelieriin. Jo avaamishetkellään ravintola on ponkaissut Portaat luomuun -ohjelmassa kunnioitettavasti ylimmälle portaalle: ja kuten odottaa saattaa, omistajien kunnioitus raaka-aineita kohtaan maistui ruoissakin. Pöydissä ei ollut valkoisia pöytäliinoja, mutta esimerkiksi Muruun verrattuna Chef&Sommelier oli kyllä muutamaa askelta fiinimpi. Tämä tarkoittaa tässä yhteydessä siis sitä, että joka lautasellinen toi eteeni jotain uutta ja ennenmaistamatonta. Mistä olin tietysti ihan valtavan innoissani.

En tiennyt ravintolasta paljoa etukäteen, ja siksipä omistajatiimin tarinat paikan synnystä ja ruokafilosofiasta upposivat kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin. Mistä pääsemmekin voihin. Ja suolaan. Kaikkien uutuuttaan hengästyttävien huikeiden kokemusten keskellä tarinan suurin opetus minulle oli näet se, miten paljon ihan pienenkin tuntuiset asiat kuten merisuolan puhdistamattomuus auttavat saamaan vielä entistä enemmän makuja esiin jo ennestään laadukkaista raaka-aineista. Uutta suolahurmostani saivat paikalla olleet varmaan kestää aivan riittämiin, mutta tiedoksenne vain, olen tästä(kin) oivalluksesta Chef&Sommelierille edelleen kovin kiitollinen.

Mainittakoon, että sekä Murua että Chef&Sommelieria on kiittäminen myös todella hyvin valituista viineistä. Ja kun maininnan alkuun päästiin, ja kun en kuitenkaan osaisi sanoa viineistä mitään kovin analyyttistä muuta kuin että ne maistuivat hurjan hyviltä, mainittakoon myös, että molemmissa paikoissa sain jossain vaiheessa ruoanvalmistuskattilan kivipiiroineen/gnoccheineen nenäni alle tuoksuteltavaksi. Tervetullut trendi, tuo asiakkaan aistien arvostaminen.

Ravintolaviikkooni kuului muuten myös käynti Siltasessa. Vietimme Paulig Cafén porukalla raati-iltapäivää, ja napsimme samalla välimerellisiä ja lähi-itähenkisiä herkkuja maistelulautasilta. Olen vierastanut Siltasta ruokapaikkana, koska korviini on kantautunut vain turhautuneita kertomuksia palvelun hitaudesta ja töykeydestä sekä etanavauhdissa viilenneistä annoksista. Tämän kokemuksen perusteella osaan sanoa että ennakkoluuloista huolimatta paikkaan kannattaa astella syömään ainakin väljään iltapäiväaikaan. Ruoka oli hyvää, ja se palvelukin ystävällistä ja melko nopeaa. Kiitos Siltaselle siitä!