Loma Ranskassa

Vietimme pitkitettyä juhannusta Ranskassa. Mikä mieletön kulinarismin mekka. Olen aina ollut vähän skeptinen kyseistä maata kohtaan ja kuvitellut, että kaikki ne juusto- ja viinitarinat, välitön tunnelma, koko perheen pyörittämät pikkuiset ravintolat, sinappi ja ruutukuvioiset liinat ovat väistämättä jotakin mystistä tarua. Vaan tuo maapa äimistytti minut täysin, osoittamalla herkullisen kliseen toisensa jälkeen todeksi.























Otetaan nyt vaikkapa ne juustot. Ihan oikeasti. Mikä valikoima. Eiffel-torni + erilaisten minichevrejen lajitelma + ilta-aurinko = parasta! Comtea, morbieriä ja kumppaneita, joita jokaisen lähikaupan hyllystö tai juustotiski tarjoili, tuodaan toki Suomeenkin, mutta Ranskassa tarjolla oli tietysti enemmän alalajeja ja edukkaampaan hintaan. Muutama juusto ostettiin rajan tuntumasta tuliaisiksi Saksan puolelle...




















Tai sitten sinappi. Jos luulit, kuten minä luulin, että Dijon-sinappi on Dijonin erikoisuus, olet väärässä. Maineikas Maille toki on tuosta tunnetusta sinappikaupungista kotoisin, mutta samantyyppistä maustekastiketta tarjoiltiin eri merkkisinä pöytämausteina myöhemminkin matkallamme. Ranskalainen juttu siis. Se on niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan!



















Sinapista olivat taikoneet myös käsittämättömän maukkaan ja kermaisen kastikkeen käsittämättömän mureille ja meheville lihavartaille. (Se odottaa kuvassa vielä kipossaan, toisin kuin ylikansallinen Heinzin ketsuppi jota myös himoitsin :D) Tämä ranskanperunoiden ja vartaan kombo sekä eräänä iltana nauttimamme noutopitsa olivat hyviä esimerkkejä siitä, mikä minut Ranskan ruokaan niin kovin hullaannutti: tuikituttuja ruokalajeja, mutta vain niin hyvin ja hyvistä raaka-aineista valmistettuja, että makueroa ei voi olla huomaamatta.























Söin reissulla paljon enemmän lihaa kuin tavallisesti. Kuvassa on pikkuisen brasserien burgundinpataa. Voi olla, että lihaa söi paremmilla mielin, kun oli ensin ajellut tuntikaupalla pitkin maaseututeitä. Maatalous tuntui olevan jotenkin pienimuotoisempaa ja lehmät laidunsivat kuin postikortissa, tehdashallimaiset karjarakennukset puuttuivat maisemasta täysin. (Tai ehkä ne oli vain piilotettu turisteilta...)























Ranskalainen omenasiideri oli ehdoton lempparijuomalöytömme. Toki olen satunnaisesti päässyt joskus aiemminkin sellaista maistamaan, mutta reissussa saatoimme nauttia sitä myös ruoan kanssa. Yllätys puolestaan oli, miten suosittua roseviini ainakin meidän matkamme reitillä oli - valkoviini jäi valikoimissa vallan altavastaajaksi. Vaan eipä ihme: käyhän se yhteen monenlaisten ruokien kanssa ja on seurustelujuomana mitä mainioin.

Tämä kesäinen nettiyhteydettömyys ja uusien ruokakokemusten valtava tulva on aika mahdoton yhtälö! Toivottavasti muistan syksyn saapuessa kaivella kesän arkistoja säännöllisin väliajoin...