torstaina, joulukuuta 12, 2013

Tulinen porkkanasalaatti eli thai-arkiruokaa

Olin tällä viikolla kaverini kanssa Marttojen kurssilla, jossa tehtiin thai-tyylistä ruokaa. Iltakurssin ihan paras anti oli suoraviivaisissa, nopeissa arkiruokaohjeissa, joiden ainesosat voi löytää lähimarketista. Tajusin vasta kaiken valmistuttua, että juuri sellaisia ohjeitahan mä oikeastaan olenkin kaivannut. Jos vaikka löytäis inspistä ihan siihen, noh, arkikokkaamiseen.

Yksi illan lemppareista oli tulinen porkkanasalaatti, jota olikin sitten pakko tehdä kotona jättimäinen kulhollinen. Voisin syödä tätä loputtomiin. Ihanan tulista, ihanan hapanta, ihanan makeeta, ihanan suolaista. Ohjeen vaaleaa soijakastiketta mulla ei ollut, eikä muuten tainnut olla kurssillakaan, mutta Blue Dragonilla sitä näkyy löytyvän valikoimista. Tumman soijakastikkeen vaihtaminen vaaleaan tekisi salaatin ulkonäöstä ehkä raikkaamman, mutta maku on todella kohdillaan tummallakin.



Tulinen porkkanasalaatti (alkuperäinen ohje Marttojen, tämä omani on aika lähellä sitä)

4 rkl suolapähkinöitä murskattuna
1 kuivattu punainen thai-chili (tai 3 miedompaa tuoretta chiliä) hienonnettuna
5-8 valkosipulinkynttä hienonnettuna (kynsien koosta riippuen)
1 1/2 rkl tummaa sokeria
3 rkl (vaaleaa) soijakastiketta
3/4 dl limen mehua, eli kahden suuren limen mehu
(muutama tippa kalakastiketta, ei mitenkään pakollista)
(1 tl vaaleaa balsamiviinietikkaa, voi laittaa jos löytyy kaapista)
500 g porkkanoita karkeasti raastettuna 
(kourallinen vihreitä papuja kiehautettuna, toimii ilmankin)
1 rs kirsikkatomaatteja puolitettuna
tarjoiluun korianteria


*Sekoita kulhossa suolapähkinät, chili, valkosipuli, sokeri, soijakastike, limen mehu, kalakastike ja balsamiviinietikka. Sekoita huolellisesti joukkoon porkkanaraaste. Sekoita lopuksi mukaan kirsikkatomaatin puolikkaat (ja pavut). Koristele tuoreella korianterilla.

3 kommenttia:

Mirvamörvä kirjoitti...

Hmm, tuli mieleen että voisko vaalea soijakastike tarkoittaa vaan ihan tavallista soijaa ja sitten tumma tarkoittais sitä paksua jankkia? Vai oliko teillä kurssilla oikeesti jotain valkosta soijakastiketta? En oo nimittäin nähny sellasta ennen! :)

Merituuli kirjoitti...

Vaaleaa soijakastiketta saa erikoiskaupoista, mutta se ei kyllä ole vaalean väristä. Tai siis ei ainakaan niin vaaleaa että olisi raikkaamman väristä kuin tavallinen soijakastike.

Anna kirjoitti...

Toi soijakastike on kyllä mysteeri! Linkin takana Blue Dragon ainakin mainostaa olevansa vaaleaa, mutta kaupassa kun mäkin asiaa tutkin niin aika tummalta sekin näyttää. Kurssilla oli tavallista tummaa, koska opettaja ei ollut löytänyt vaaleaa... mutta en sit tiedä, mikä ero siinä on! Ja voiko olla, että lisäksi väärinkäsityksiä vielä aiheuttaa, jos "light" käännetään vaaleaksi kun se tarkoittaakin vähempää suolaa tms.?