perjantaina, toukokuuta 17, 2013

Salaatti viikunalla, vesikrassilla ja salamilla

Tämän salaatin alkuperäinen ohje on joululahjakirjastani, Yvette van Bovenin Home Made Winteristä. Olikin jo korkea aika hyödyntää viimeisiä viikunoita ja hasselpähkinöitä, nekin joulun ajalta.





Olin jo etsimässä kaupasta bresaolaa eli ilmakuivattua nautaa, kun sitten nuukuuttani päätin kysäistä vielä vaihtoehtoja leikkeletiskin myyjältä. Onneksi kysyin! Uusi ystäväni, ihana Gi Salame Golfetta, saattoi tehdä minusta kyseisen tiskin kanta-asiakkaan.

Alkuperäinen resepti on tässä:




















Minun versioni taas tässä:

Pähkinäinen viikuna-vesikrassi-salamisalaatti (kahdelle)

1/2 ruukkua roomansalaattia tai muuta tummanvihreää salaattia
1/2 ruukkua vesikrassia
4 kuivattua viikunaa viipaleina (tuore toimisi tässä kyllä vielä paremmin)
läpikuultavan ohueksi leikattuja viipaleita hyvää salamia tai vastaavanlaista leikkelettä
1 dl karkeasti rouhittua hasselpähkinää

Kastike:
1/2 dl smetanaa (tai jogurttia tai ranskankermaa)
1 tl hyvää hunajaa
mustapippuria, suolaa

*Revi salaatti ja vesikrassi tarjoiluastialle. Asettele salaattipedille viikunat ja sen jälkeen leikkelesiivut kauniina ruusukkeina. Suuria siivuja kannattaa leikata puolet pienemmiksi. Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhe.
*Kastiketta varten sekoita smetanaan hunaja. Kevyempi, noin 20% rasvaa sisältävä smetana on juoksevampaa kuin täysrasvainen, ja sopii siksi tähän ruokaan paremmin. (Alkuperäisessä ohjeessa käytetään muuten vuohenmaitojogurttia, varmasti todella hyvää sekin!) Mausta mustapippurilla ja suolalla.
*Valele kastiketta maltillisesti salaatin päälle. Rouhaise pinnalle vielä halutessasi mustapippuria ja suolaa.



4 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Haluiaisin kysyä, että oletko joskus tehnyt jouluisia onema-kanelimuffinsseja? Löysin sen yhdestä blogista pari vuotta sitten ja muistelin sen olevan sinun blogisi? Taas kerran ihania ruokia!!! Olet varmaan erittäin taitava

Anna kirjoitti...

Hei Sanni!
Kaivelin muffinssiarkistoja ja hmm, en kyllä muista tehneeni omena-kanelimuffinsseja. Nämä ovat varmaan lähimpänä: http://uneliasblogi.blogspot.fi/2007/12/piparimuffinit.html
Omena-kaneli kuulostaa kyllä ihanalta muffinssi-idealta!

Ja kiitos kauniista sanoista, tulipa tosi hyvä mieli! :) Ruoka on siitä ihana juttu, että jokainen voi ainakin jollakin ruoanlaiton tai leipomisen alueella olla taitava, vaikka jollain muulla alueella meniskin ihan metsään :)

Maireanna kirjoitti...

Naminami..varmasti tuli hyvää..

Anna kirjoitti...

Kyllä vaan, tää oli sekä mehukasta että raikasta!