keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Korvapuustit

Hojo hojo: Ruohonjuuren verkkokauppalahjakortin arvonta on sunnuntaihin 2.9. asti käynnissä täällä.

Ajattelin leipoa pitkästä aikaa puusteja. Tässä blogissa on mystinen kategoria "pulla", joka viettää melkoista hiljaiseloa, joten jotain pöhinää piti saada siihen suuntaan. Tai sitten agendalla oli vaan tuoksuva ylläri arki-iltapäivään.






















Päätin edetä Suvi Rüsterin Täydellinen ohje -kirjan ohjeella, sillä tahdon ahmia kirjan mainioista pro-vinkeistä mahdollisimman monet. Tällä(kin) kertaa tosin päädyin muuttelemaan ohjetta vähän oman maun mukaan: vähensin rasvan määrää hiukan, sillä minun kokemukseni mukaan liika rasva tekee puusteista turhan raskaita, ja jotkin raaka-aineet taas sanelivat määränsä minulle eikä toisinpäin.

















Tällä(kin) kertaa hämmennyin siitä, että kirjassa olevat pro-vinkit ja itse ohje voivat olla ihan ristiriitaisia keskenään! Puustiohjeessa ei puhuta kaaviloimisesta mitään, mutta kädet puuskassa poseeraava leipuri Elias Kortekallio puhuu. Asiaa on spekuloitu myös Sillä Sipulilan kommenttiraidalla, ja heidän puustipostauksestaan löytyvät myös muut vinkit. Ehkä hauskin on kirjan falafel-ohje, jossa neuvotaan keittämään kikherneet, ja vieressä kokki kertoo että parhaat falafelit tulee ehdottomasti keittämättömistä. Mä pystyn elämään asian kanssa, ja hassuille kohdille on varmasti selityksensä, mutta mutta...

Korvapuustit (noin 20 isoa puustia)

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1 1/4 dl sokeria
1 1/2 rkl kardemummaa
1 kananmuna
1 tl merisuolaa
n. 12 dl vehnäjauhoja (olosuhteista riippuen enemmänkin)
100 g huoneenlämpöistä voita (tai vain hiukan lämmittämällä pehmitettyä)

Väliin
100 g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria
1 rkl kanelia

Voiteluun
1 kananmuna
ripaus suolaa
(raesokeria)

*Lämmitä maito kädenlämpöseksi. Murenna sitten maidon joukkoon hiiva ja hämmennä tasaiseksi. Lisää sokeri, kardemumma, kananmuna ja suola. Lisää joukkoon vähitellen vehnäjauhoja samaan aikaan puuhaarukalla sekoittaen. Kun taikina alkaa käydä paksun puuron oloiseksi, aloita vaivaaminen nyrkillä painellen ja jatka jauhojen lisäämistä. Taikinan on tarkoitus olla pehmoinen, mutta kuitenkin samalla kulhon reunoista irtoava pallo. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa voi. Alusta taikinaa yhteensä 8-10 minuuttia. Pidempi vaivausaika vaikeuttaa taikinan kaulimista levyksi. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
*Kaada taikina kevyesti jauhotetulle leivinalustalle. Painele ilmakuplat pois, jaa taikina kahteen osaan. Kauli palat vuorollaan noin 30x40 senttimetrin kokoiseksi levyksi. Levitä levylle pullasudin avulla puolet voista, ripottele sitten mukaan fariinisokeri ja kaneli.
*Kääri levy pitkän sivun suuntaiseksi rullaksi. Tee neljä tai viisi napakkaa kierrosta. Leikkaa pötkö "siksak"-tyyliin kolmioiksi, niin että kapeampi pää on noin sentin-parin levyinen. Nosta palat uunipellille leveä puoli alaspäin ja paina korvapuustia keskeltä hieman alaspäin, niin että "korvat" levittyvät. Anna kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia.
*Riko voiteluun tarkoitettu kananmuna pieneen kulhoon, lisää pieni hyppysellinen suolaa ja sekoita sitten tasaiseksi. Suola helpottaa munan rakenteen rikkoutumista. Voitele puustit huolellisesti. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa noin 15 minuuttia kunnes puustit ovat kauttaaltaan hieman lager-oluen väriä tummempia.

3 kommenttia:

Gitta kirjoitti...

Oi mulla on itselläkin ollut tässä jo jonkin aikaa missiona testata tuota puusti ohjetta, kun vain löytäisin sen verran aikaa... Pitäisiköhän tämän innoittamana pistää homma oikeasti aluilleen.

Anonyymi kirjoitti...

Höpö höpö ei näää oo mitään puusteja

Anna kirjoitti...

Gitta: Testaa ihmeessä :)!

Anonyymi: No puusteja oli ainakin aikomus leipoa, ja ohje oli puusteille, sitä ei voine kiistää, mutta lopputuloksen voi jokainen ihan vapaasti punnita tahollaan :D