maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Sitruuna-rahkamunkit

Munkeista parhaita ovat pienet, pyöreät rahkamunkit. Ja pienet, pyöreät rahkamunkit(kin) taas ovat parhaillaan ihan juuri paistettuina, vielä lämpiminä sokerissa pyöriteltyinä ja ihanan rapeina. Hyvää vappua!


























Sitruunaiset rahkamunkit (noin 40 pienen pientä munkkia)

250 g maustamatonta maitorahkaa
1 dl kiehuvaa vettä
1 pss (11 g) kuivahiivaa
1 luomusitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
ripaus suolaa
1 muna
noin 6 dl vehnäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä

paistamiseen 1 l rypsiöljyä
pinnalle sokeria

*Sekoita maitorahka ja kiehuva vesi. Lopputuloksena pitäisi olla hieman kädenlämpöistä lämpimämpi neste (+42°C); lämmitä tarvittaessa vielä joitakin sekunteja vaikkapa mikroaaltouunissa.
*Hämmennä nesteen joukkoon ensin kuivahiiva, sitten muut ainekset jauhoja ja öljyä lukuunottamatta.
*Alusta jauhot taikinaan, vaivaa kunnes taikinassa on hyvä sitko ja se irtoaa pallona kulhon reunoista. Vaivaa lopuksi joukkoon 1/2 dl öljyä. Anna taikinan kohota leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.
*Jaa taikina neljään osaan, ja neljäsosat sitten pötkylöiksi ja 10-12 palaseksi. Pyörittele palasista noin superpallon kokoisia pyöreitä munkkeja. Anna kohota leivinliinan alla sillä aikaa kun kuumennat öljyn.
*Kuumenna paistoöljy rautapadassa. Asteikolla 1-6 numero nelonen oli aika sopiva kuumennus- ja paistolämpö. Pidä kansi lähettyvillä siltä varalta, jos öljy sattuisi leimahtamaan tuleen. Testaa öljyn lämpöä joko mittarilla (170-180°C) tai vaalealla leipäpalalla; jos se saa kauniin ruskean värin 1-2 minuutissa, voit aloittaa paistamisen.
*Laske öljyyn reikäkauhan tai kahden teräslusikan avulla 3-6 munkkia kerrallaan. Käännä munkit ympäri kun toisella puolella on kauniin keskiruskea väri. (Jotkut munkeista osaavat itse kääntyä ennen kuin ehdit kääntämään, hämmentävää, mutta johtunee siitä että kypsempi osa on kevyempi...) Nosta talouspaperilla vuoratulle lautaselle odottamaan.
*Pyöritä munkit vielä kuumina sokerissa lautasella.

Ei kommentteja: