maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Pääsiäisruokajuhlaa

Liityn pääsiäisen ruokanautintoja jakavien joukkoon taajaan, ja hehkutan ihan mahtavan raikasta ja värikästä, melkoisen täyttäväksi äitynyttä sunnuntaiateriaamme. Tällaisen työvuorojen värittämän kaupunkipääsiäisen ehdoton juhlahetki on, kun saa mennä ystävän luo kylään ja kattaa yhdessä pöydän notkumaan.























Salaattipedille koottu kylmäsavulohen, avokadon, kirsikkatomaattien ja punasipulin yhdistelmä toimitti alkuruoan virkaa. Erillistä salaatinkastiketta ei tarvittu, sillä Kädenvääntöä-blogin salaattiohjeesta inspiroituneena olimme kieritelleet tomaatinpuolikkaat ja sipulisiivut öljyn, sitruunamehun, suolan ja pippurin seoksessa.























Pääruokalautaselta löytyi pannulla rapeaksi paistettuja halloumijuustoviipaleita, tzatzikia, uunissa paahdettua paprikaa, bataattia, kesäkurpitsaa ja sipulia sekä uuniperunoita. Halloumia oli liotettu vedessä etukäteen hieman vähempisuolaiseksi. Uunikasvikset saivat ennen uuniin menoa lomaansa samaa öljy-sitruunamarinadia, jossa alkusalaatin tomaatitkin oli kieritelty. Perunat ja vuoassa olevat kasvikset kypsyivät uunissa 200°C:ssa yhtä aikaa, perunat uunin perällä noin reilun tunnin ajan ja kasvikset reilun puolisen tuntia. Ilman perunoitakin annos olisi toiminut vallan mainiosti, syötävää kun oli nautiskelijaa kohti varattu riittämiin.























Jälkiruokana tarjottiin sitruunavaahtokakkua, jonka alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissan blogista. Jätin pinnan kiilteen tekemättä, enkä niin satsannut ainesten keveyteen, mutta veikkaan että perusidea säilyi silti. Tykkäsin itse tästä kakusta hurjasti: valkuaisvaahto teki siitä pehmoista, sitruuna ja muut happamat ainekset taas raikasta.

Sitruunainen hyydykekakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
75 g Oivariinia tai vastaavaa rasvasekoitusta sulatettuna

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tlk maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa 13%)
2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan mehu
4 valkuaista

Koristeluun
mintunlehtiä
pieniä piparminttu-suklaamunia (esim. Panda)

*Vuoraa (irtopohja)vuoka, halkaisijaltaan 24 cm, leivinpaperilla. Murskaa keksit muruksi esimerkiksi kulhossa lasin tai mukin avulla. Sekoita keksimuruihin sula rasva, painele seos vuoan pohjalle tasaisesti ja anna jähmettyä jääkaapissa.
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Liotusajan tulisi olla noin 5-10 minuuttia.
*Sekoita kulhossa tasaiseksi seokseksi jogurtti, maitorahka, tuorejuusto, sokeri, sitruunankuoriraaste sekä yhden sitruunan mehu. Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa.
*Kuumenna kattilassa toisen sitruunan mehu kiehuvaksi. Liota kuumaan nesteeseen liivatelehdet.
*Sekoita liivate-mehuseos tasaisena nauhana kaataen jogurtti-rahka-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kääntele lopuksi joukkoon varovasti mutta tasaisesti valkuaisvaahto. Kaada keksimurupohjan päälle, tasoita pinta ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
*Koristele ennen tarjoilua mintunlehdillä ja suklaamunilla.

P.S Aihetta juhlaan on muutenkin: Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma antoi blogilleni kuun vaihtuessa Kuukauden ruokablogi-kunniamaininnan! Riemukkaat kiitokset tästä SRE:lle!

P.P.S Tämän ja muiden postausten kuvien eroavaisuuksia ihmetteleville tässä vaiheessa muuten tiedoksi, että käytössä on iloisesti ristikkäin kaksi tyystin erilaista kameraa, kahden eri kuvaajan käsissä. Visuaalisia ruokavisioita toteuttaa siis itseni lisäksi tätä nykyä myös mainio kanssamaistajani, koska eihän noista otoksista vaan voi kieltäytyä.

12 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Ihanan oloinen kakku - ja toki kaikki muukin :).

Onnea meidän molempien puolesta SRE:n tunnustuksesta!

Merituuli ja Jukka

Jaana kirjoitti...

Onnittelut prenikasta :-)

Nelle kirjoitti...

Tervetuloa joukkoon tummaan ;) Onnea.:)

Anna kirjoitti...

Kiitos kiitos :)!

Veera kirjoitti...

Olispa nyt tuota kakkua..
Onnea lätkästä!

Jytis kirjoitti...

Oi, mahtava ateria! Ja hei tuhannesti onnea tunnustuksesta!

Rosmariini kirjoitti...

Kääk, tuo Sre:n tunnustus on mennyt meikäläiseltä kokonaan ohi, kun en ole ehtinyt pariin viikkoa lueskella ruokablogeja!

Mutta ehdottomasti oikeaan paikkaan meni tunnustus. Terveisin Uneliaan vankkumaton fanijoukko Oulusta.

Anna kirjoitti...

Kiitsa Rosmis!
T. Täällä punastellen :)

Sanna kirjoitti...

Mainiot pääsiäissapuskat! Isot onnittelut SRE-lätkästä, oot huippu! :)

Pitkä kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta, todellakin ansaittu :) Mun teki mieli kommentoida jo tuohon uuteen parsakaali-postaukseen, mutta sitten eksyinkin tänne :) Aika mahtavat pääsiäiseväät. Miksi kylmäsavulohi on niin hyvää? Miksei mulla ole sitä nyt kotona?

Anna kirjoitti...

Kiitos Sanna ja Pitkä :)!

Ja miksi kylmäsavulohi ja avokado on yhdessä niin hyvää!? Heti kun tuon aterian tuoma ähky oli alkanut haipua, teki mieli juosta kauppaan ostamaan lisää kylmäsavulohta ja avokadoa ihan vain siksi, että saisi taas niiden suutuntuman kehiin. Parasta!

Anzku kirjoitti...

Onnea kovasti tunnustuksesta! Ihan oikeeseen osoitteeseen on taas menny!! :)