keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Kreikkalaiset lihapullat ja tzatziki

Ilahduttava löytö, kilon ämpäri partaäijäjogurtin luomuversiota, inspiroi tämän aterian tekoon. Olivat nääs printanneet houkuttelevan tzatzikiohjeen purkin kanteen. Inspiroiva oli myös Kreikan-matkan tuliaisina jo jonkin aikaa sitten saatu maustesekoituspussi, joka jo etiketissään huuteli lihaa seurakseen.
























Kreikkalaishenkiset lihapullat (n. 20 kpl)

1/2 dl korppujauhoja
1/2 dl jogurttia
1/2 dl vettä
1 tl kuivattua basilikaa
1-2 rkl kreikkalaista mausteseosta: chiliä, kardemummaa, korianteria, juustokuminaa, katajanmarjaa
hyppysellinen merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 muna
100 g fetajuustoa murusteltuna
400 g jauhelihaa

*Mittaa kulhoon korppujauhot, jogurtti ja vesi. Anna turvota muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon mausteet. Lisää sitten muna, murusteltu fetajuusto ja jauheliha. Vaivaa seos tasaiseksi. *Pyörittele seoksesta pienehköjä lihapullia. Paista leivinpaperoidulla uunipellillä uunin keskitasossa 225°C:ssa n. 15 minuutin ajan.
























Tzatziki

1/2 kurkku raastettuna
2 dl paksua jogurttia
ripaus suolaa
valkosipulinkynsiä (ohjeessa 1, laitoin 3)
ripaus mustapippuria
1 tl viinietikkaa
1 tl oliiviöljyä

*Raasta kurkku. Kaada raasteesta irtoava vesi pois. Sekoita kurkkuraasteen joukkoon jogurtti ja suola. (Ohjeessa kehotetaan sekoittamaan aluksi raaste, jogurtti ja suola keskenään ja valuttamaan seosta jonkin aikaa. Tzatzikista tulee silloin paksumpaa. En tehnyt näin, ajattelin että löysäkin toimii arkioloissa hyvin ja enemmän on aina enemmän :D)
*Hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita ne ja loput ainekset kurkku-jogurttiseoksen joukkoon. Anna vetäytyä hetken aikaa, nauti.

6 kommenttia:

Janna kirjoitti...

Oho, partaäijääkö saa luomuna? Mainiota, pitääki seuraavalla kauppareissulla ettiä käsiin! Lihapullaresepti kuulostaa superhoukuttelevalta!

Anna kirjoitti...

Juu, vihertävästä purkin väristä tunnistaa!
Kokeile lihapullia ihmeessä :)

Veera kirjoitti...

Saako sitä siis ihan kaikista kaupoista?

Anna kirjoitti...

En osaa sanoa: itse löysin sitä isosta Citymarketista, ja noissa neljän koon kaupoissa tuppaa muutenkin olemaan aika hyvät valikoimat tämäntyyppisissä raaka-aineissa. Mut voihan sitä joka tapauksessa toivoa lähikaupankin valikoimiin, nyt kun sellaista kerta on joka tapauksessa olemassa :)

Hanski kirjoitti...

Luomupartista saa ainakin Cittarista ja Prismasta. -Mulla on viime syksyn Kreikan tuliaisina maustekaapissa tuota samaa lihamaustetta. Oli ihan hyvä ostos; antaa jotenkin "kreikkalaisen maun" lihapullille ja patoihin. Ostin myös samaa sarjaa olevan tsatziki -mausteseoksen ja se oli myös ihan nappivalinta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, herkullisia tuli! Tsatsiki oli yllätävän helppo valmistaa. Valutin siivilän läpi kurkkusyltyn :]