maanantaina, elokuuta 31, 2009

Kaalikääryleet

Kaalikääryleiden valmistusta pidetään hieman aikaavievänä puuhana, mutta paljon aikaavievempi oli se kuukausien ja vuosien juoksu, jonka aikana suunnittelin tarttuvani tuohon suomalaiskansalliseen haasteeseen. Niinpä kääryleiden valmistus lopulta yllätti minut leppoisuudellaan.
























Makukin oli lempeän maukas, lopputulos siis lähenteli sukulaistätini Taimin ihania kaalikääryleitä. Söin niitä muutamia vuosia sitten, juuri muutettuani uuteen kaupunkiin opiskelemaan. Nyt opiskelemaan muutti siskoni, joka yhtä lailla sai kaalikääryleitä tervetuliaistoivotuksekseen!
























Kaalikääryleet (kuudelle/n. 24 kpl)

1 dl puuroriisiä
keitinvettä ja pala kasvisliemikuutiota
1 suurehko valkokaali
keitinvettä ja ripaus suolaa
1 dl kermaa
3/4 dl korppujauhoja
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl meiramia tai oreganoa
400 g jauhelihaa
siirappia

*Keitä riisi pakkauksen lisäkeriisiohjeen mukaan liemikuutiolla maustetussa vedessä.
*Koverra kaalista irti kanta ja aseta kaalinpää kattilaan. Kiehauta vesi esimerkiksi vedenkeittimessä ja kaada kattilaan. Ei haittaa, vaikka kaalista vain puolet peittyisi veteen, sillä voit käännellä kaalinpäätä keittämisen aikana. Mausta kaalin keitinvesi ripauksella suolaa ja anna veden kiehua hiljalleen. Irrota kaalin lehdet yksitellen sitä mukaa kun ne pehmenevät, aseta lautaselle odottamaan. Käytä irroittamiseen esimerkiksi kahta kauhaa tai lusikkaa, sillä veitsi tai haarukka voi tarpeettomasti rikkoa lehtiä.
*Kun lehdet alkavat vaikuttaa liian pieniltä kääryleiden tekoon, nosta jäljelle jäänyt keskiosa kattilasta ja hienonna se täytettä varten. Säästä keitinliemi, sillä sitä mahdollisesti tarvitaan paistovaiheessa.
























*Sekoita kulhossa korppujauhot ja kerma. Lisää mausteet, jauheliha ja hienonnettu kaali, sekoita. (Mukaan voit sekoittaa myös yhden hienonnetun, kuullotetun sipulin.)
*Täytä kaalinlehdet. Leikkaa tarvittaessa veitsellä lehden tyvestä pieni pala kovaa lehtiruotia pois. Aseta lehden koosta riippuen 1-3 rkl täytettä kaalinlehdelle. Taita lehden alaosa täytteen ylle. Taita sitten lehden sivut tiiviisti täytteen ylle. Rullaa tiiviiksi kääryleeksi.












*Aseta kääryleet vieri viereen voideltuun uunivuokaan. Kaada kääryleiden päälle siirappia reiluina noroina.
*Kypsennä kaalikääryleitä 225°C:ssa tunnin ajan. Puolivälissä paistoaikaa käännä kääryleet, valuta halutessasi vielä toisellekin puolelle siirappia. Valele lisäksi kääryleiden päälle uunissa irronnutta lientä sekä tarvittaessa vielä kaalin keitinlientä, jotta ne eivät kuivu.
*Nauti kaalikääryleet puolukkahillon kera.

13 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Kaalikääryleet ovat kyllä niin herkkua,nam! En ole minäkään kuin kerran niitä tehnyt,mutta ikuisuus sitten.Nyt heräsi taas halu tehdä niitä,mutta lihaton versio.

Anna kirjoitti...

Kaalikaaryleet on niin hyvia. Itse tein viime viikolla kasvisversion, ja ne oli kylla tosi tyolaita, mutta kaikki se tyo oli niin sen arvoista. Kun vaan jaksaisi tehda toistekin...

Merituuli kirjoitti...

kaalikääryleet on ihan ykkösiä! kiitti muistutuksesta.

sienet uppoaa sisuksiin myös mukavasti.

meikäläinen ei jaksa enää keitellä kaalia etukäteen noin kauaa. irroitan tarvittavan määrän lehti, kiehutan niitä hetken ja sitten kääräisen täytteen sisuksiin. nam!

Anna kirjoitti...

Muakin houkutti rehellisesti sanoen enemmän tehdä näitä sieni- tai soijarouhetäytteellä, omat mieltymykset kun on enemmän kasvisruokapuolella. Toisaalta halusin tämän juhlallisen ensimmäisen kaalikäärylekerran olevan mahdollisimman lähellä mahdollisimman perinteistä makumaailmaa, ja kun tiesin ruokaseuran vahvasti preferoivan perinteistä tyyliä, päädyin harkinnan jälkeen siihen ;)

Kiitos kommenteista joka tapauksessa, nyt oon entistä innokkaampi tekemään saman uudestaan, kasvistäytteellä! Ja Merituuli: toi kaalinlehtivinkki on kyllä kätevä, en tullutkaan ajatelleeksi :)

Sanna kirjoitti...

Nom nom! Nämä ovat kyllä yksi nerokkaimmista ruuista ikinä, täytyy ehdottomasti taas syksyn tullen tehdä. Minullakin kesti pieni ikuisuus ennen kuin sain aikaiseksi tehdä kaalikääryleitä ensimmäistä kertaa elämässäni. Olivat kyllä ehdottomasti vaivansa väärti ja tuo kääriminenkin oli mun mielestä ihan yllättävän mukavaa touhua!

Mari kirjoitti...

Mä en saa IKINÄ tehtyä kaalikääryleitä. Perustelen asian sillä, ettei pieninkään kaali mahdu kattiloihini :(

Anna kirjoitti...

Sun pitää lainata kattilaa multa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaalinlehtiä ei tarvi keitellä, jos ostaa jo alkusyksystä kaalin, siis kun lehdet ovat vielä hentoja. Äitini on tehnyt kaalikääryleitä tällä tavalla ja ovat todella maukkaita. Vähemmän vaivaa vain.

Pitäiskin tehdä itsekin joku päivä...!

Anna kirjoitti...

Totta varmastikin, ja jos käyttää esim. pehmeälehtistä savojinkaalia, pärjää ainakin keittämättä! Itse koin että tuollaisen perinteisen kaalin kääriminen oli helpompaa, kun lehtiä oli vähän kiehautettu.

Tiina kirjoitti...

Itse tehdyt kaalikääryleet ovat kyllä parasta mitä voi saada, harmi vain ettei lapset osaa arvostaa tätä herkkua :). Itse vielä lisään paiston alussa nokareen oikeeta aitoa voita jokaisen kääryleen päälle siirapin lisäksi. Kääryleistä irtoaa taivaallinen liemi, josta saa mielettömän kastikkeen kääryleille kun lisää sekaan vielä kermaa. Ei mitään kevyttä, mutta vie kielen mennessään.

Anna kirjoitti...

Nam, pitääpä muistaa tuo kermakastikeniksi seuraavalla kerralla!

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin kokeilla tuota y.o reseptiä. Kuulin tuttavaltani, että kaalin voisi ensin pakastaa kokonaisena, sen jälkeen lehdet lähtevät helposti irti ja kääryleet voi pyöritellä heti. Hän ei ole sitä itse kokeillut, mutta on joku teistä?

PIKKURILLI kirjoitti...

Jus' tänään tein kaalikääryleitä ja annoin tyttärenkin perheelle.
olivat oikein hyviä, olen ennenkin niitä tehnyt, ei minusta niin vaikeita ole tehä,
otin vain pari vähän pienempää kaalta on helpompi niitä pyöritellä,