Unelias vuosi 2010

Koska vuosikatsauksissa on juhlavaa mahtavuutta, koittakoon sellaisen hetki täälläkin! Tässä tapauksessa jo ihan siksi, että jonkinlainen kertomus lienee paikallaan.























Herkullisen pääsiäissalaatin kuvasi kanssamaistelija.

Vuonna 2010 blogiparka näet kolisi päivittämättömyyttään suorastaan ennennäkemättömässä tahdissa. Tämä siitä huolimatta, että reissattua tuli enemmän kuin koskaan, kokeiltua tuli vaikka mitä ja vaihtuvia kotikeittiöitäkin mahtui vuoden varrelle kokonaista viisi. Selitystä armaan blogin laiminlyönnille voisi hakea edeltävästä luettelosta, viimeisiään vetelevästä kamerasta ja lainakameran kiemuroista, kiireestä tai laiskuudesta mutta taidanpa vain tyytyä toteamaan että kun jo blogin nimi viittaa enemmän tai vähemmän säännölliseen horrostamiseen, on sitä taatusti luvassa jatkossakin aina silloin tällöin ;).























Alkuvuodesta valmistettiin hulppeita aterioita Lauttasaaren kimppakämpän vähintään yhtä hulppeassa keittiössä. Varustukseen kuului mm. sellainen maailman ihme kuin astianpesukone. Joululahjaksi saatua omenasorvia tosin tiskattiin käsin, mutta oli se sen arvoista: niin hupaisia ja hyviä perunakiemuroita sorvilla sai aikaiseksi.

Keväällä tein ahkeraan tahtiin leipää. Kärpäsenpuraisuksi laskettakoon lainassa ollut leipäkone, joka oli hauska tuttavuus, mutta onneksi juuri ja vain lainassa. Melko pian nimittäin oivalsin miten mukavaa leivän tekeminen on ihan ilman konettakin. Taikasanoihin kuuluvat raastettu omena, löysä taikina, puolentoista jenkkikomediajakson pituinen käsinvaivaus sekä piiitkä kohotusaika, mutta tarkempaa ohjetta ei kirjautunut blogiin. Keväthorrosta. Nyt kaivelisin sitä reseptiä täältä toki ihan mielelläni...























Samaiseen kevääseen mahtui monta ruoka- ja blogivuoden kohokohtaa. Blini-ilta ja pääsiäisateria ystävien kanssa jäivät erityisesti mieleen. Sain myös SRE:n Kuukauden ruokablogi -tunnustuksen, joka ilahdutti suuresti. Keväällä löysin myös maailman parhaan sinihomejuuston.























Tipo Cabrales <3
























Niin ikään keväinen chorizo-postaus sisälsi paitsi makkararuokaa, myös miedon osallistumisen Suureen Rasvakeskusteluun. Se oli hyvä keskustelu kotimaamme medioissa se, etenkin koska aidon rasvan arvostus alkoi viimein saada hippasen enemmän jalansijaa Suomessa. Puhtaiden raaka-aineiden ja terveen järjen puolesta puhuminen onkin näkynyt paitsi mielipidepalstoilla, myös ravintola- ja ruokaviestintäpuolella. Ehkäpä vähitellen myös virallinen ääni taipuu samaan suuntaan!























Ensimmäisen market-reissun lopputulos.
























Pizzeria Franco.

Rasva taisikin sitten olla kesän sana, ihan noin henkilökohtaisella tasollakin. Saksassa sitä nimittäin ei todellakaan vieroksuta. Touko-elokuu olikin sellaista ruokaelämää että huh! Koettua tuli lähimarkettien ilahduttavan bratwurst-tarjonnan lisäksi myös useahkot vierailut maailman parhaassa lähipizzeria Francossa sekä MM-futistarjouksena tyrkytetty oluen kotiinkuljetus.























Semmelknödeliä ihmeteltiin...


















...tällaisissa maisemissa, Saksan ja Itävallan rajamailla.

Mieleen jäivät toki myös turistin riemut, kuten ranskalaistakin ranskalaisempi bistroillallinen Pariisin Montmartressa, Alppien Semmelknödelit eli maitoisat leipäpallot sekä Etelä-Saksan autenttiset ja saksalaisen ystävän kotona tarjotut Flammkuchenit.
























Syksyllä Suomessa odotti uusi viihtyisä koti, ja yritystä salonki- eli blogikelpoiseen ruokakulttuuriin oli ainakin tuparitarjoilujen verran. Vaan se yritys taisi jäädä vinkumaan sinne jonnekin päällekkäisten epätyypillisten työsuhteiden ja kasautuvien projektien alle. Kiireessä ruokaideologiat siinsivät siellä jossain oikoteiden taustalla. Erityisesti ihan paras Kippari-pasta lievästi sanoen vakiinnutti asemansa tässä keittiössä.























Yksi syksyn kirjalöydöistä.

Onneksi sentään käytin osan syystunneistani viisaasti tehden töitä varsinaisessa joka foodien unelmatyöpaikassa, Suomen parhaassa keittokirjakaupassa! Kun kokemuksen lisäksi käteen jäi muutamahko valikoimasta parhaaksi valkattu ja omaan hyllyyn ostettu keittokirja sekä kauppiaalta joululahjaksi saatu superhieno kivinen huhmare, näyttää ruokatulevaisuus melkoisen valoisalta.

Joulu toi mukanaan uutta ja vanhaa sekä tunteita laidasta laitaan. Yhtä kaikki, karjalanpiirakat ja porkkanalaatikko eli meidän osuutemme joulutarjoiluihin onnistuivat yli odotusten. Varsinkin porkkanalaatikko oli todellinen yllättäjä, en edes tiennyt tykkääväni siitä ennen kuin maistoin itse multaporkkanoista asti tehtyä versiota. Ohjetta siihen seuraa luultavasti vuoden päästä, kun aihe on jälleen ajankohtainen. Ruokalahjaksi valmistettiin konjakkisinappia, joka sekin osoittautui sekä helpoksi tehdä että taivaallisen hyvänmakuiseksi.























Itse tekeminen on kyllä takuuvarma konsti saada mikä tahansa onnistumaan yli odotusten. Se todistettiin jälleen kerran uudenvuodenaattona, jota vietettiin nuha-yskä-kurkkuköhän kunniaksi mahtipontisesti kahdestaan kotisohvalla telkkaria katsoen. Vaan olosuhteiden sijaan tulen muistamaan maailman parhaan perunasalaatin- Se syntyi näppituntumalla perunoista, omenasta, maustekurkusta, purjosipulista, salaattijuustosta, kermaviilistä, itsetehdystä majoneesista, itsetehdystä konjakkisinapista, yrttisuolasta sekä tillistä. Nam. Ja koska kameravanhus todella vetää viimeisiään, eikä lähikuvaamisesta ole tullut yhtikäs mitään enää aikoihin, edustaa kuvassa se perunasalaatin sekoitellut vähemmän räkäinen osapuoli.

Vuoden 2010 hienoin ruokaoivallus oli, siis ei vain omassa pääkopassani vaan ruokakeskustelussa yleensäkin, että raaka-aineiden luonnollisuus sekä ruoan valmistaminen mahdollisimman paljolti itse ovat tie onneen. Siis parempiin makuihin. Mahtava maininki, jonka toivoisin etenevän ja laajenevan tavanomaista ruokatrendiaaltoa suureellisemminkin.

Paluu Pohjolaan

Kesä Saksassa kului enimmäkseen ruokabloggaamatta, kuten blogia katsomallakin melko ilmeiseksi käy. Alkukesästä kirjoitetun tekstin sanat pitivät paikkansa loppukesästäkin: "Saksan-aika on tähän mennessä sisältänyt uusia, haastavia työtehtäviä, paljon matkailua sekä ruokaa, joka on koostettu kaavalla pastaa/perunaa + kasviksia + makkaraa/jauhelihaa/tofua + paistinpannu." Nyt kun tämä bloggaaja tallailee taas kotimaan kamaralla, voisin vetää ruokakesää yhteen, ja todeta, että

...saksalaiseen sitruunajogurttiin ja sitruunapiimään EI VOI kyllästyä. Yritin sitä kovasti, suorastaan epätoivoisesti, mutta ikävöin jo.























...makkara on törkeän paljon parempaa kun se on tehty saksalaisittain oikeasti lihasta ja mausteista eikä muusta. Eikä tämä lihaisuus tarkoita niitä suomalaisille tuttuja kovia knöllejä tasaisen massan seassa, vaan sitä, että se tasaiseksi jauhettu makkaramassa on lihaa.



















...saksalaiset tykkäävät hapankaalistaan. Purkista, pussista, ämpäristä, mehutölkistä... Itse tykkään enemmän suomalaisista hapankaaliversioista, saksalainen on jotenkin niin... hapanta ja kaalista!























...saksalaiset tykkäävät currywurstistaan, eli ketsupilla ja currylla maustetusta bratwurstista. Itse rakastan sitä. Jopa rrrasvaisten ranskalaisten kera, ja jopa einestäkin eineksemmän näköisessä einespakkauksessa ostettuna.

...makkarahehkutuksen jälkeen mainittakoon vielä, että saksalaiset hyvinvarustetut ruokakaupat - myös Berliinin ulkopuolella - ovat myös vegekeitaita. En usko että kukaan siellä asuva voisi vihata tofua, niin mainioita maustevariantteja on tarjolla. Sekä toki vegeversioita niistä kaikista makkaroista ja leikkeistä...























...saksalaiset pitävät maitotuotteina sitä arvokkaampana, mitä enemmän rasvaa ne sisältävät. Niinpä kermapurkissakin lukee "rasvaa vähintään 30%", kun Suomessa sana "korkeintaan" on tutumpi... Toki kevyttuotteitakin löytyy, mutta itsepä arvostankin juuri sitä että valinnanvaraa löytyy molempiin suuntiin.

...tuore leipä on Saksassa oikeasti tuoretta. Kuulin, että Saksassa kakkukahvilan voi perustaa kuka vain, mutta leipää saa valmistaa myyntiin vain, jos on leipurin tutkintopaperit ja luvat taskussa.




















...saksalaiset eivät kamalasti tunnu rajoittavan herkkujen tuputtamista pilteilleen. Mainittakoon kaikkien tuntemana esimerkkinä Kinder-tuoteperhe, tarkoittahan jo nimikin ytimekkäästi lapsia. RitterSport puolestaan mainostaa minisuklaitaan toteamalla, ettei hyvästä mausta nauttimiseen voi koskaan olla liian pieni. Suomessa kuluttajanviranomaiset vetävät - onneksi, jos minulta kysytään - suhteellisen tiukkaa linjaa lapsille kohdistetun mainonnan suhteen (pdf). Ylipaino-ongelma on vakava molemmissa maissa, mutta ei se suklaa tuota ongelmaa ainakaan helpota.

Suomeen palattuani eniten ilahduttivat raikkaan ja tuoreen makuinen maito sekä perunat, jotka maistuivat perunalle. Niiden ostaminen, ja etenkin kaiken muun, tulee tosin seuraavat viikot aiheuttamaan vielä ahdistuskohtauksia... Suomessa ruoan hinta on lähtenyt ihan käsistä, ja tarjonta etenkin lähikaupoissa on ihan uskomattoman suppeaa ja puolivalmisteista! Miten tällainen homma voi toimia ja voida paksusti! Tiesin tämän toki neljä kuukautta sittenkin, vaan nyt se jotenkin iski kasvoille kerralla ja lujaa. Vaan tähän on jälleen sopeuduttava; sitäpaitsi tähteiden hyödyntämisen ideointi ja halpojen aterioiden keksiminen tuo elämään sisältöä ;)

P.S. Loppukevennykseksi Irlannin matkalla supermarketista bongattua margariinia. "I can't believe it's not Butter" oli tuotteen ainoa ja virallinen nimi myös hyllyn reunan hintalapussa.

Ruokaostoksilla

Saksan-aika on tähän mennessä sisältänyt uusia, haastavia työtehtäviä, paljon matkailua sekä ruokaa, joka on koostettu kaavalla pastaa/perunaa + kasviksia + makkaraa/jauhelihaa/tofua + paistinpannu.


















Ei sillä, paljon ruokajuttujakin täältä toki on kerrottavaksi. Kuten nyt vaikka se, että matkailu on usein tarkoittanut lähimatkailua ruokakauppoihin. Usein, sillä täällä ruokakauppailu on kivaa. Valikoimaa on paljon, ja muutamat jutut ilahduttavat suomalaista ruokafriikkiä erityisesti.

Saksalaiset vaikuttavat olevan hurjan paljon tietoisempia lisäaineista ja joistakin teollisten raaka-aineiden varjopuolista kuin suomalaiset. Tai ainakin "parempia" valintoja on helppoa tehdä. Muun muassa monista sipseistä tai vastaavista tuotteista löytyy tieto, ettei aromivahventeita ole käytetty, ja öljy on sataprosenttista auringonkukkaa. Ainesosalistat ovat usein päässeet ilahduttamaan lyhyydellään ja selkeydellään, mitä tulee vaikkapa leikkeleisiin tai jogurtteihin. Pieni vertailu osoittaa, että lainsäädäntö kyllä vaatii ilmoittamaan kaikenlaiset ainesosat, jos niitä on käytetty. Todellista dekstroosimassaakin täällä nimittäin löytyy myös runsaasti: esimerkiksi kaupan pussikeitto- ja -kastikeosasto on tavallisesti aika päätä huimaava. Vaan niitä ei ole pakko ostaa, kun tarjolla on esimerkiksi kuvan basilikatofun kaltaisia herkkuja suhteellisen edulliseen hintaan!























Luomu on päässyt täällä sellaiseen valtavirta-asemaan, josta Suomessa vain haaveillaan. Sitä on tarjolla melkein kaikissa tuoteryhmissä ja kaikenlaisissa kauppaketjuissa. Jos ostoksensa tekee "sokkona", eli poimien vain nopeasti kärryyn tarvitsemansa tuotteet, melko todennäköisesti mukaan eksyy jonkin verran luomua: niin paljon sitä on tarjolla! Hinta on joko sama tai hippasen korkeampi kuin muilla vastaavilla tuotteilla. Erikseen ovat tietysti luomumarketit, joista tosiaan saa kattavasti kaikkea ruoanlaittoon tarvittavaa. Eettisten valintojen helpottamista tämäkin: luomumarketissa ei ainakaan tarvitse tiirailla merkintöjen perään. Hintataso tosin on silloin erikoiskauppatyyliin hieman korkeampi.


















Kauppoja on tosiaan monenlaisia. Kotoisan Lidlin lisäksi halpakauppamarkkinoilla kilpailevat tällä seudulla Aldi ja Plus/Netto, kullakin on omat tuotemerkkinsä. Valikoima on ok, ja sitä luomuakin tosiaan löytyy ihan isompien kauppojen tapaan. Asumme onnekkaasti ison kauppakeskittymän lähellä, joten halvat myslit ja muut perustavarat on helppo hakea Aldista, kun taas parempien valikoimien perässä vaihdetaan kadun toiselle puolelle Hit-supermarketiin. Markettien tarjontaa täydentävät pienet kulmakaupat, ja leipä puolestaan ostetaan tavallisesti leipomo-kahviloista. On hauskaa, kuinka pieniä isojenkin kauppojen leipäosastot ovat, kun ihmiset todella ostavat leipänsä erillisistä leipämyymälöistä: kaupoissa tarjolla on lähinnä näkkäriä ja Real-tyylistä ruisleipää. Tuoreutta osataan arvostaa.























Veikkaan, että täkäläiset eivät kovin usein juo kraanavettä ruokansa kanssa, vaikka paikallinen kraanavesi onkin omaan makuuni paitsi juotavaa, myös hyvän makuista. Mineraalivesiä, limsoja sekä tietysti lukuisia oluita myydään paitsi kaupoissa, myös erillisissä juomamarketeissa, mikä kertoo jotakin niiden kulutusmääristä. ("Siideriä" juomaosastolta ei muuten löydy, mutta oluen ja sitruunamehun sekoitusta kylläkin!) Samoja hyllyrivejä jatkavat toki viinit, joita muutaman euron hintaan ostaa mieluusti ruokajuomaksi. Viinin ostamisessakin on ihan oma tunnelmansa kun valitsee Moselin varren juomaa - onhan jylhät rinneviljelmät nyt nähty junan ikkunasta omin silmin!