Niin nämä kuin monet muutkin kriteerit täyttyvät tässä reseptissä kirkkaasti - hyvältä maistui. Vaihdoin tällä kertaa basmatiriisin kaura-riisiseokseen. Sitruunan määrää voi myös hieman vähentää, ellei sitten kuulu niihin joiden mielestä sitruuna ei VOI maistua ruoassa liikaa ;)
Aiemmin ahdistuin resepteistä, joissa mitat ilmoitettiin vain grammoina. Lopulta sisuunnuin ja ostin viimeinkin keittiövaa-an. Nykyisin voisin tehdä kaiken ruokani punnitsemalla, niin helppoa grammojen pyörittely rakkaan digivaakani kanssa on! Kokeilkaa ihmeessä samaa.

Kinkku-artisokka-sitruunapilahvi (2 annosta)
1/2 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli hienonnettuna
125 g basmatiriisiä tai kaura-riisisekoitusta
3,5 dl kasvislientä
150 g artisokansydämiä säilyketölkistä
150 g viipaloitua (palvi)kinkkua
1 sitruunan kuori raastettuna & mehu (puolikas riittänee!)
1,5 rkl hienonnettua minttua
*Kuumenna öljy suurella paistinpannulla, lisää hienonnettu sipuli ja kuullota sitä kunnes se alkaa pehmetä. Sekoita joukkoon riisi, kaada mukaan kasvisliemi ja kiehauta. Peitä kannella ja anna kiehua 5 minuuttia.
*Viipaloi artisokansydämet ja leikkaa kinkkuviipaleet palasiksi. Lisää pannuun artisokka, kinkku, puolet sitruunankuoriraasteesta sekä kaikki sitruunamehu. Peitä kannella ja keitä, kunnes riisi on kypsää.
*Sekoita valmiin pilahvin joukkoon hienonnettu minttu. Jaa ruoka syville lautasille. Koristele lopulla sitruunankuoriraasteella ja mintulla.
Ihanan oloinen resepti! MItenköhän siitä saisi kasvissyöjän version..?
VastaaPoistaArtisokka, sitruuna ja minttu olivat tässä se "juttu", kinkku toi lähinnä täyteläisyyttä&täyttävyyttä ja suolaisuutta.
VastaaPoistaTofu tulee tietysti ensin mieleen, mutta kasvissyöjän versioon voisi laittaa toki vaikkapa kikherneitä tai sitten runsaasti pinjansiemeniä tai... vaikka suolapähkinöitä! :D
Totta. Kiitos ideoinnista.
VastaaPoistaKäynpä vihdoin kommentoimassa, kun tämä pilahvi on ainakin kolmatta kertaa hellalla kiehumassa. Tykkään!
VastaaPoistaOnpa kivaa kuulla että noin hyvin maistuu! Kiitos kommentista :)
VastaaPoista